Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hesaria pitkin Flemarille

Helsingin Kalliossa Helsinginkatu tunnetaan laajalti Hesarina ja Fleminginkatu Flemarina. Näillä slanginimillä kadut on tunnettu jo vanhastaan, noin sadan vuoden ajan. Ne syntyivät osaksi Stadin slangia, suomen ja ruotsin kielet yhdistävää kielimuotoa, joka kehittyi 1900-luvun alussa suomalais-ruotsalaisen työväestön yhteiseksi kieleksi. Myöhemmin, 1900-luvun jälkipuoliskolla, slangi muuttui viestinnän apuvälineestä ja kielellisten erojen tasoittajasta ikäryhmäkieleksi eli yleishelsinkiläiseksi koululaisslangiksi. Yhtä kaikki, slangin keskeinen osa ovat aina olleet slangiasuiset paikannimet, joilla paikoista on ”slangiksi” puhuttu. Puhumalla Fleminginkadun sijaan Flemarista ja Helsinginkadun sijaan Hesarista on paikoistakin tehty enemmän omia.

Hesari ja Flemari ovat Helsingin Kallion, Stadin slangin syntysijojen, tunnetuimpia slangipaikannimiä. Nykyiset syntyperäiset 15-vuotiaat kalliolaiset eivät kuitenkaan välttämättä halua puhua Flemarista ja Hesarista. Heidän mielestään nämä nimimuodot kuulostavat tyhmiltä, jopa naurettavilta. He mieltävät nimien kuuluvan vanhaan slangiin ja jonkinlaiseen ”duunarikalliolaisuuteen”, johon he itse eivät halua samastua. Slangiasuisten nimien sijaan he puhuvat näistä kaduista käyttäen yleiskielisiä muotoja Helsinginkatu ja Fleminginkatu. Oikeastaan näiden kalliolaisnuorten nimiasun valinta ei tunnu niin hämmästyttävältä, kun muistetaan, että nuorisoslangiin on aina kuulunut halu erottautua vanhemmista sukupolvista oman kielimuodon avulla. Kun slangi yleensä muualla on ollut se kielimuoto, jolla tämän on voinut tehdä, ei sama onnistukaan Kalliossa, slangin syntysijoilla. Näin keinoksi erottautua on jäänyt näiden yleisimmin tunnettujen slanginimien välttäminen.

Slangiasuiset paikannimet ja muutkin epäviralliset kaupunkimaiseman paikannimet ovat usein nimiä, joilla voidaan osoittaa sitä, kuuluuko vai eikö kuulu johonkin ryhmään, vaikka vanhoihin stadilaisiin, nuoriin trendikkäisiin kalliolaisiin tai tietyn alakulttuurin jäseniksi. Esimerkiksi muualta Suomesta Kallioon muuttaneet 25-vuotiaat nuoret eivät kutsu Helsinkiä Stadiksi eivätkä puhu Rautatieasemasta Steissinä, koska ei-syntyperäisinä he eivät koe olevansa oikeutettuja näiden nimen käyttöön.

Epäviralliset kaupunkinimet ovat usein oman ryhmän kieltä ja ryhmäidentiteetin vahvistajia. Omia nimiä on voitu muokata virallisten nimien pohjalta, jolloin paikalle on samalla annettu oma, yksilöllinen merkitys. Esimerkiksi Helsingin Kalliossa eräs kaveriporukka meni aamupäivällä syömään ja parantamaan krapulaansa paikkaan nimeltä Pizzeria La Gote. Paikasta tuli kavereiden kesken kuitenkin Pizzeria La Goethe, saksalaisen kirjailijan ja filosofin mukaan, kun maailman parantaminen ja yleinen filosofointi kuvasivat senhetkistä tunnetilaa. Joskus omia nimiä on voitu antaa paikoille, joilla virallisia nimiä ei edes ole. Näin paikkoja nimeämällä on myös otettu omaa tilaa haltuun. 15-vuotiaat kalliolaisnuoret, ne samat, joiden suuhun Hesari ja Flemari eivät sovi, käyttävät kuitenkin esimerkiksi englanninkielistä nimeä Ghettohole. Kallion kaupunginosaa on näin ironisesti verrattu kenties afroamerikkalaisten ghettoon, huonomaineiseen ja rikolliseenkin kaupunginosaan.

Kaupunkinimistö on kerroksellista. Osa nimistä on laajalti tunnettuja ja yleisesti opittuja tapoja puhua paikoista, kuten Hesari ja Flemari, ja osa jopa liki yleiskielisiä, kuten Kurvi, siis Helsingin Kalliossa Hämeentien ja Helsinginkadun risteystä ja yleisemmin ympäristöä tarkoittava nimi. Toiset nimet puolestaan ovat hyvinkin pienen joukon käytössä ja voivat osoittaa paikkoihin liitettyjä merkityksiä ja mielikuvia, kuten Pizzeria La Goethe ja Ghettohole. Käyttämämme nimet kertovat myös siitä, mihin ryhmään osoitamme kuuluvamme ja mistä taas haluamme erottua. Siinä, kuljeskelemmeko Hesarilla vai Helsinginkadulla, voi siis olla hyvinkin merkittävä ero.

TERHI AINIALA

Esitetty Ylen Radio 1:ssä 30.6. ja 1.7.2006