Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Voinko vai enkö voi?

Olin kouluaikoinani kesätyössä helsinkiläisessä liikkeessä. Eräänä päivänä sinne soitti ruotsia puhuva asiakas. Ymmärsin kyllä, mitä hän kysyi, mutta sitten tulikin tenkkapoo, kun olisi pitänyt vastata samalla kielellä.

Niinpä päätin kysyä, voisiko hän puhua suomea, jota arvelin hänen taitavan yhtä hyvin kuin minäkin. Muotoilin hätäpäissäni niin kohteliaan lauseen kuin ikinä osasin ja kysyin: ”Skulle ni inte tala finska?”

Rouva suuttui kuin ampiainen. Hän ilmoitti – suomeksi – että häntä on tässä liikkeessä aina palveltu ruotsiksi ja että hän tekee minusta ylimmälle johdolle valituksen. Säikähdin, vaikka tiesin, että vakituinen myyjä ei osaa sanaakaan ruotsia. Myöhemmin kyllä ymmärsin rouvan reaktion, sillä kysymyksenihän oli aika outo: ”Eikö teidän pitänyt (eikö teidän ollut tarkoitus) puhua suomea?” Kohteliaaksi tarkoittamani pyyntö ei ollut kohtelias eikä pyyntökään. Sen saattoi halutessaan tulkita nokkavaksi letkautukseksi – ja rouva halusi.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sain kerran postia arvostamaltani järjestöltä. Minua pyydettiin myymään kuoressa olevat arvat ja näin tukemaan järjestön työtä. Kirjeen lopussa oli kuitenkin maininta: ”Mikäli tällä kertaa et voi lunastaa arpoja, voit lähettää ne meille oheisessa kuoressa takaisin.” Huomasin hiukan närkästyväni, vaikka tekstihän on aivan korrektia. Miten siis tulkitsin viestiä?

Mainitussa virkkeessä esiintyy kahdesti sana voida. Minun ei ollut pakko myydä eikä ostaa arpoja, vaan minulle annettiin mahdollisuus palauttaa ne (”voit lähettää takaisin”). Vaikka arpanippu tuli pyytämättä ja yllätyksenä, täytynee palauttamislupaus, siis valinnan mahdollisuus, tulkita ystävälliseksi huomaavaisuudeksi.

Virkkeen alkupuoli on sekin asiallinen ja kohtelias. Vai sisältyykö siihen sittenkin häiritsevä ja kiusallinen viittaus? Minullehan on pantu ehto: saan palauttaa arvat, jos en ”tällä kertaa” voi lunastaa niitä. Minua siis muistutetaan siitä, että aikaisemmin olen myynyt tai ainakin maksanut arvat taikka että tulevaisuudessa tekisin näin.

Ilmauksen ”mikäli et voi lunastaa” verbi voida on tulkittavissa useammalla kuin yhdellä tavalla: minulle ei ole mahdollista tai sopivaa; minulla ei ole lupaa, oikeutta tai tilaisuutta; en kykene. Onko palauttamisen ehtona siis se, että en kykene lunastamaan arpoja? Vihjaako lähettäjä epähienosti, että en kehtaa kaupitella niitä kenellekään tai että minulla ei ole rahaa ostaa niitä itse?

Miten kohteliaaksi tarkoitetun virkkeen saisi yksiselitteisen kohteliaaksi? Vähentämällä tulkinnanvaraisuutta, vaikkapa näin: ”Jos et halua lunastaa arpoja, ole hyvä ja lähetä ne meille oheisessa kuoressa takaisin.”


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.1.2006.