Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Västäräkistä vähäsen

Kotiseudullani pohjoisessa kevään lähestymisen huomasi ensin valon lisääntymisestä. Tiaiset aloittivat konserttinsa, mutta ensimmäisiä muuttolintuja sai odotella yleensä huhtikuulle. Tulivat pulmuset hangille hyppimään, joutsenet sulapaikkoihin, järripeipot lintulaudan apajille, tuli viheltelyämme matkiva kottarainen pihamännyn pönttöön. Vihdoin ehtivät hyönteissyöjätkin: pääskyset räystään alle tai tallin ylisille ja västäräkit viipottamaan pitkin pihaa.

Västiksi meillä västäräkkiä usein kutsuttiin. Kun se keikutteli ladon katolla, oli jo melkein kesä. Västinä lintu on tunnettu Pohjois-Suomen ohella myös osassa Hämettä. Västi on lyhentymä sanasta västäräkki, joka kuuluu vanhimpiin suomalais-ugrilaista perua oleviin linnunnimiimme. Se lienee alkuaan ääntä jäljittelevä eli onomatopoeettinen nimitys, ja siitä on kansankielessä monia muitakin muunnoksia kuten lounaissuomalaiset fästrikka, vestrikka tai västräkki.

Västäräkki on kaikkialla maassamme pesivä kesälintu, jonka tulo on pantu merkille ja jota on odotettu. Sanoohan jo vuosisatoja toisteltu hokemakin, että peipposesta on puoli kuuta kesään, mutta västäräkistä enää vähäsen. Pienen västäräkin sanottiin tulevan kurjen siiven päällä tai alla, sillä nämä kaksi palasivat etelän mailta suurin piirtein samoihin aikoihin.

Rekikelit olivat ohi västäräkin saavuttua. Sanottiinkin sen taittavan luokan eli katkaisevan länkivaljaiden kaaren. Tästä työstä annettiin tekijälle nimet luokanmurtaja ja luokantaittaja.

Toisin kuin moni muu pikkulintu västäräkki ei liiku maassa tasajalkaa hyppimällä, vaan se kipittää vuorokäyntiä. Viimeisiä kevätjäitä pitkin vipeltävän linnun on sanottu särkevän pienillä jaloillaan enemmän jäätä kuin tuhat tuuramiestä. Ilmankos Varsinais-Suomessa västäräkki nimettiin kallonpotkaisijaksi tai kallonpotkottajaksi. Kallo tai kalto on niillä seuduin keväällä pitkään sulamatta säilyvä jäinen kohta tai jääkasauma.

Sulatettuaan viimeisetkin jäät västäräkki vipelsi kyntömiehen kaveriksi. Käännetyiltä pelloilta einettä hakevaa lintua kutsuttiin kyntäjäksi, kyntäjäiseksi tai kyntölinnuksi. Lemillä tiedettiin, että sillo sopii kynteä jo ku kyntölintu ilmestyy. Uskottiin, että jos västejä on kylvöaikana paljon, se tietää hyvää satoa. Myös toukolinnuksi tai toukomieheksi pikkulintua puhuteltiin.

Asutuilla seuduilla viihtyvää maamiehen seuralaista kutsuttiin myös peltopeipoksi tai liinapeipoksi. Liina eli pellava kylvettiin niin ikään toukokuulla, tuomen kukinnan aikoihin.

Kevään muututtua kesäksi ja kevättöiden jäätyä taakse saattoi lounaissuomalainen västäräkki, kallonpotkottaja, kyntäjäinen, saada toisen nimen. Nyt juoksi pitkin maita ja kattoja riukuhäntä, pitkän pyrstönsä mukaan nimetty.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.4.2004.