Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Vanhimmasta nuorimpaan

Vanhempiensa ensimmäinen lapsi on esikoinen. Nimitys on samaa kantaa kuin sanat edessä ja etu. Esikoisuus – tietenkin pojan – on monissa kulttuureissa ollut tärkeä perheen päämiehyyden ja perintöoikeuden kannalta. Suomessa ei vähäväkisillä ole ollut paljon jaettavaa eikä esikoisella yleensä erityisasemaa. Ei ole ollut erityisiä nimityksiäkään.

Sisaruksista nuorimmalla sen sijaan on erilaisia nimityksiä, monet leikillisiä tai kiusoittelevia. Kuopus on yleiskielen sana. Kansanomainen se on pohjoisessa ja paikoin myös läntisessä Suomessa. Se kuten rinnakkaismuodot kuopo ja kuoponen on selitetty sanan kuoppa johdoksiksi.

Yleinen kuopuksen nimitys murteissa on pahnanpohjimmainen. Pahna tarkoittaa alkeellista sikalaa, sikojen karsinaa, pahnat karjan alusina käytettäviä olkia. Tässä yhteydessä pahna tarkoittaa kuitenkin pahnuetta eli sian poikuetta. Ruoan kimppuun ryntäävistä porsaista pohjimmaiseksi jää vähävoimaisin, siis pienin. Etelä-Pohjanmaalla on puhuttu pahnanpahimmasta ja Varsinais-Suomessa pahnanpahikosta. Molempien jälkiosa perustuu sanaan paha, joka tässä tarkoittaa pientä, heikkoa, heiveröistä.

Pahnueen pienintä ja lapsikatraan nuorinta on sanottu paikoin myös pesänpohjimmaiseksi. Samalla tavoin kuin pienimmät jäävät pesässä tai pahnassa helposti pohjalle, isompien alle, myös kuopus jää kuvaannollisesti pesäkuoppaan alimmaiseksi.

Länsi-Suomessa kuopusta on nimitetty leikillisesti kaapekakuksi tai kaapekakoksi, paikoin myös kaapiaiseksi tai kaappiaiseksi. Varsinaisesti nämä sanat tarkoittavat pientä leipää, joka on leivottu pytyn laidoista kaavituista taikinan tähteistä. Siellä, missä kaapiminen on rapsimista, on puhuttu rapsiaiskakusta. Kannaksella taikinan kaappeista leivottua leipää ja nuorinta lasta on sanottu kaaliaiseksi, kaaliaiskaakuksi tai kaaliaiskakkaraksi. Verbi kaalia tarkoittaa kaapimista. Myös ruotsin skrapbulle tarkoittaa sekä kaapekakkua että kuopusta.

Etelä-Pohjanmaalla perheen nuorin lapsi on häjymukula, häjyflikka, häjypoika. Häjy on eteläpohjalaisille muutakin kuin puukkojunkkari. Lapsesta käytettynä se tarkoittaa myös pientä tai heikkoa. Häjyyleminen on kiukuttelemista.

Inkeriläinen pastori Arvo Survo on joskus kertonut kolmesta pienestä pojastaan. Toiseksi vanhin valitti, että kukaan ei ole kiinnostunut hänestä, aina puhutaan vain kaikkein vanhimmasta ja kaikkein nuorimmasta. Sitten hän kerran riemastuneena keksi: ”Mutta minähän olen kaikkein keskimmäisin!”


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.7.2000.