Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Tuhatlatva tupakkikukka

Auringon lämmittämältä pientareelta tulee nenään siankärsämön ryytimäinen haju. Siankärsämö, Achillea millefolium, on tuiki tavallinen kasvi koko maassa. Tämä vuoden 2003 yrtiksikin vuoden alussa valittu kasvi on ollut vanhastaan myös kansan hyvin tuntema, mihin viittaavat sen kymmenet erilaiset nimitykset.

Siankärsämö on ikivanha rohtokasvi. Taru kertoo jo Troijan sodan sankarin Akilleen lääkinneen sillä joukkojensa haavoja. Tähän pohjaa kasvisuvun tieteellinen nimi Achillea. Akilleen lisäksi siankärsämöön ovat turvautuneet monet muutkin haavoittumisille alttiina olleet, niin viikingit, intiaanit kuin puusepätkin. Kun Väinämöinen venettä veistäessään iski kirveellä polveensa, lääkittiin hänenkin vammaansa voiteella, jossa yhtenä aineksena oli siankärsämö, kalevalalaisittain tuhatlatva. Lukusana tuhat sisältyy myös siankärsämön tieteelliseen lajinimeen millefolium, joka merkitsee tuhatlehtistä ja viittaa kasvin liuskaisiin lehtiin.

Siankärsämöstä on saatu apu mitä moninaisimpiin vaivoihin. Sillä on hoidettu haavojen lisäksi esimerkiksi tulehduksia, influenssaa, hammassärkyä, peräpukamia ja ummetusta. Sen on sanottu myös edistävän maksan ja suoliston toimintaa. Yksi kasvin vanhoja kansanomaisia nimiä on pellonvanha (tai pellonvanhin, pellonvanhanen), jonka on arveltu viittaavan juuri siankärsämön laajaan käyttöön rohdoksena. Nimen perusosa vanha (tai vanhin, vanhanen) viestii kasvia kohtaan tunnetusta arvostuksesta: mitä vanhempi, sitä voimallisempi.

Siankärsämö ei kuitenkaan ole ainakaan Etelä-Suomessa alkuperäinen, vaan vanha maanviljelyksen ja liikenteen mukana muualta kulkeutunut kasvi. Se viihtyy monenlaisilla ihmisen muokkaamilla paikoilla. Kasvupaikkaa osoittaa vaikkapa nimitys pyörtänöpöllö. Pyörtänöhän tarkoittaa piennarta.

Paikoin niin Suomessa kuin Ruotsissakin siankärsämöä on käytetty humalan sijaan olutta tehtäessä. Tähän perustuvat vanhat nimitykset kaljanen ja peltohumala. Siankärsämöllä maustetun oluen on väitetty olevan tavallista vahvempaa. Carl von Linnén mukaan talonpojat tekivät tällaista juomaa silloin, kun he halusivat järjestää hauskoja pitoja. Kuivattuna siankärsämö on ollut myös tupakan korvike. Siitä nimet akantupakki ja tupakkikukka.

Mistä sitten kasvin nykyinen nimi on lähtöisin? Sian kärsään kasvin yhdistää jo Daniel Juslenius vuonna 1745 suomalais-latinalais-ruotsalaisessa sanakirjassaan, jossa nimitys on siankärsänruoho. Elias Lönnrot käyttää 115 vuotta myöhemmin kasviossaan nimitystä pyörtänekärsämö – hän muodosti nimen perusosan saman johtimen avulla, jolla teki muitakin kasvinnimiä (kynsimö, ratamo, tähtimö). 1800-luvun lopulla kasvikirjoissa puhutaan siankärsäheinästä, ja vasta 1930-luvulla yleistyi nimeksi siankärsämö.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.6.2003.