Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Taksvärkin tekoa

Helsingin Sanomat kertoi kesällä, että veronmaksaja joutuu tänä vuonna tekemään ”taksvärkkiä” yhteiskunnalle juhannukseen asti. Vasta kesäkuun 25. päivän jälkeen ansaitsemansa rahat hän näin laskettuna saa itselleen. Tämä leikillinen laskenta perustuu siihen, että kokonaisveroaste on 47,8 prosenttia.

Myös koululaiset ovat tehneet taksvärkkiä 1960-luvun lopulta lähtien. He ovat luovuttaneet päivän työllä ansaitsemansa rahat kehitysapuun tai muuhun hyvään tarkoitukseen.

Historiallisesti taksvärkki tarkoittaa niitä työsuorituksia, joina torpasta, mäkituvasta tai lampuotitilasta maksettiin taloon tai kartanoon vuokra. Luontoistalouden aikanahan ihmistyövoiman tarve oli suuri.

Sana taksvärkki (paikoin lyhentyneenä muotoon taksi tai värkki) on ollut yleinen etenkin länsimurteissa, joihin se on lainattu ruotsin kielestä (dagsverke = päivätyö). Sanan levinneisyysalue selittyy siitä, että varsinaisia torpparialueita olivat Uudenmaan, Hämeen sekä Turun ja Porin läänit.

Savossa ja Pohjois-Karjalassa taksvärkin, urakkatyön nimityksenä oli possakka, joka perustuu venäjästä lainattuun sanaan posóha (= maavero, verotyö). Savossa maan vuokra maksettiin kuitenkin usein rahana eikä työsuorituksina.

Torpan vuokra määriteltiin suullisessa tai kirjallisessa sopimuksessa eli kontrahdissa, joka tosin monesti oli sisällöltään tulkinnanvarainen. Perusyksikkö oli miespäivä eli miestyöpäivä, jonka torppari teki taloon. Lisäksi torpparin vaimon piti tarvittaessa tehdä naispäiviä eli naistenpäiviä.

Torppari teki päivätyönsä joko hevosensa kanssa tai ilman. Eräs vanha urjalalainen torppari on kertonut, että kesäaikana piti tehdä ”kolmeh hevospäivää viikkoissa ja jalkapäivä oli neljäs”.

Kiireisenä aikana, jolloin torpparin piti samalla – vaikkapa yöllä – huolehtia myös omista kylvö- ja korjuutöistään, oli naisten ja varttuneiden lastenkin osallistuttava taksvärkin tekoon. He joutuivat tekemään taloon lisätyötä eli apupäiviä. Länsi-Uudellamaalla näitä nimitettiin friipäiviksi (ruotsin fri = vapaa, irrallinen), Itä-Uudellamaalla jelpparipäiviksi (ruotsin hjälpäre = auttaja). Apupäivät kuuluivat torpan vuokraan, mutta torpparit saattoivat raataa vielä ylimääräistä talkootyötäkin: Hämeessä he tekivät kenkkiä eli kenkkipäiviä (ruotsin skänk = lahja).

”Valtion taksvärkkäri” voi olla kovilla, mutta miltä tuntuu aika, jolloin kuu oli torpparin aurinko? Siitä ei ole vielä kahdeksaakymmentä vuotta.


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 19.11.1996.