Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Tahkon termit

Jos Lauri ”Tahko” Pihkala selostaisi meille Superpesis-ottelua 1920-luvun pesäpallotermejä käyttäen, sujuisi selostus todennäköisesti aivan mainiosti. Niin hyvin ovat perustermit säilyneet ensimmäisten sääntöjen (1922) ajoista.

Tuolloinkin kenttään merkittiin meille tutut pesät ja niiden vara-alueet sekä koti-, sivu- ja yleisöraja. Etenemässä tai kärkkymässä olleet pelaajat haavoittuivat tai paloivat lukkarin, siepparin, kopparin, polttajan tai pesävahdin hyvän ulkopelin ansiosta. Myös ajo, koppi, pesäkilpa ja kunniajuoksu olivat tuttuja.

Vaikka monet vanhat termit ovat säilyneet, on sanasto myös muuttunut pelin muuttuessa. 1920-lukulaisille tutut pesäpallotermit hautausmaa ja jalkamerkki ovat monille nykypelaajille outoja. Hautausmaalle eli kotipesän lähellä olleeseen ympyrään joutui sisävuoron kaksi ensin palanutta. Siellä he odottivat kolmatta paloa ja vuoronvaihtoa. Jalkamerkit puolestaan osoittivat, mihin lukkari asettui seisomaan syöttäessään.

Vaikka vanha termi puuttuisikin nykysanastosta, voi sen tarkoite silti olla olemassa. 1920-luvun pelipäällikön asemesta nykyjoukkueilla on kapteeninsa. Koti- ja poikkitaipaleen sijaan juostaan koti- ja poikkipolkua. Kolmospesältä kotiin juostaessa kierrettiin 1920-luvulla merkkiriuku; nykyään kierretään kiertoviitta.

Enemmän kuin käytöstä jääneitä tai muuttuneita termejä on kuitenkin uusia sanatulokkaita. Pelimuutosten mukanaan tuomista vanhin lienee takaraja, joka lisättiin kenttään vuonna 1931. Tätä rajaa valvomaan tarvittiin luonnollisesti takarajan valvoja eli nykytermein takarajatuomari.

1990-luvulla on pesäpalloon tehty monia sen alkuperäisluonnetta muuttaneita uudistuksia. Perinteisestä yhdeksän vuoroparin ottelusta on siirrytty kahden jakson jaksopeliin. Jos jaksojen jälkeen ollaan tasatilanteessa, pelataan seuraavaksi supervuoropari, jolla pyritään selvittämään ottelun voittaja. Jos voittaja ei selviä supervuorossakaan, ratkaistaan ottelu kotiutuskilpailulla.

Kussakin sisävuorossa joukkue voi käyttää apunaan kahta jokeripelaajaa, jotka ovat esimerkiksi erityisen hyviä etenemään (etenijäjokeri) tai lyömään (lyöjäjokeri).

Vaikka Tahko Pihkala selostaisi hyvin pelin perustilanteet, hän joutuisi koko ottelun selostaakseen opettelemaan muutamia uusia sääntöjä ja termejä.


MINNA HAAPANEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.7.1997.