Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Suvaitseva suomalainen

Me suomalaiset olemme suvaitsevaista kansaa. Me emme syrji muunkielisiä, emme kivitä toisuskoisia, emme tapa vierasrotuisia. Mutta reviirillemme ei ole syytä luvatta tunkeutua. Se on nähty Joensuussa ja Mikkelissä, missä vanha kunnon metsäsuomalaisuus ja moderni skinheadiläisyys ovat lyöneet sekä kättä että kättä pitemmällä.

Suvaitsevuus on meissä ehkä vain ohutta pintasilausta, rasistiset rypyt poistavaa kauneusvoidetta, sillä se on käsitteenä ja sanana nuorenlainen.

Ensimmäiset tiedot sanoista suvaitsevaisuus ja suvaitsevainen (salliva, vapaamielinen, avarahenkinen, tolerantti) ovat peräisin vasta 1850-luvun alussa ilmestyneistä monikielisistä sanakirjoista, joihin ne on sepitetty ruotsin ja venäjän vastaavien sanojen suomennoksiksi. Pohjana suhtautumisverbi suvaita, jolla on erilaisia, usein kielteisissä lauseissa esiintyviä merkityksiä.

Kun vatsa ei suvaitse, se ei siedä kahvia. Joku ei suvaitse eli ei salli tai ei hyväksy, että ulkopuoliset puuttuvat asiaan. Jos vaikkapa virkamies ei suvaitse vastata, hän ei pidä sopivana tai ei viitsi vastata.

Itämurteissa suvaitseminen on vanhastaan tarkoittanut myös rakastamista, tykkäämistä, haluamista. ”Vieläks sie suvvaat sitä poikaa?” on kyselty Inkerinmaalla. Juvalla kiimainen lehmä ”härkee suvaiht (= antoi härän astua) mut ei mänt kantavaks”. Suvaitsemisen merkitysten kirjo on siis hyvin laaja.

1800-luvulla suvaitsevuuden käsitettä on yritetty ilmaista myös sanalla kärsiväisyys (1838). Sen pohjana on verbi kärsiä, jonka merkityksiä ovat esimerkiksi ’tuntea kipua, tuskaa tai vaivaa, kestää, sietää, sallia’.

Tätä vanhemmassa kirjakielessä suvaitsevuuden käsite on ollut ilmeisesti tuntematon. Vuodelta 1690 on tosin tieto sanasta avara merkityksessä ’avarakatseinen, suvaitsevainen’, ja 1700-luvulla siitä on useampiakin merkintöjä.

Suvaitsevaisuutta tai sen eri vivahteita voidaan nykysuomessa ilmaista monilla muillakin tavoilla. Tämmöisiä sanoja ovat esimerkiksi avarakatseisuus, avaramielisyys, laajakatseisuus, ennakkoluulottomuus, vapaamielisyys ja maltillisuus sekä myös lainasanat humaanisuus, liberaalisuus ja toleranssi.

Suomalaisen suvaitsevuuden taustalla on kuitenkin tulkinnallista avaruutta: kun suomalaiset suvaitsevat, he vähimmilläänkin vastahakoisesti sietävät mutta enimmillään rakastavat, jopa kiihkeästi haluavat.


RAIMO JUSSILA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.9.1998.