Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Suomen lukuisat pikkusisarkielet

Itämerensuomalaisista kielistä on suomen lisäksi vain virolla vanha ja vakiintunut kirjakieli. Liivillä oli 1920- ja 1930-luvulla kukoistava kirjakieli, joka elvytettiin uudelleen 1990-luvulla, mutta sitä lukevia on enää hyvin vähän. Uusi, vielä kehitteillä oleva kirjakieli on karjalalla ja vepsällä; tosin niillä ja inkeroisella oli lyhytikäiseksi jääneet ja kirjakielet myös 1930-luvulla. Sen sijaan vatja, nykyään siskoista pienin, jää historiaan vain puhuttuna kielenä.

Suomenlahden etelärannalla, Viron itärajalta Suomen entiseen rajaan asti Karjalankannaksella sijaitsevan Inkerinmaan alkuperäisasukkaita ovat vatjalaiset ja inkerikot. Alueella on vielä kourallinen vatjan kielen puhujia tai ainakin kieltä ymmärtäviä. Selvästi enemmän on inkeroisen puhujia, mutta heitäkin enintään parisataa. Inkeroista on kutsuttu myös inkeroismurteeksi. Sitä ei pidä sekoittaa Inkerissä puhuttuihin murteisiin, jotka ovat yksi suomen kielen kaakkoismurteiden alaryhmä.

Muutaman puhujan varassa sinnittelee myös liivin kieli Latvian Kuurinmaalla. Kielen nimitys sekoittuu helposti livviin, joka on karjalan kielen murre, toiselta nimeltään aunus. Liivi-nimityksen alkuperä on epävarma, livvi puolestaan on peräisin venäjän kielen sanasta ljudi, joka tarkoittaa ihmisiä, kansaa. Samaan sanaan pohjautuu lyydi; myös lyydi luetaan nykyään useimmiten karjalan kielen murteeksi.

Karjalan kielen taitajia on arviolta jonkin verran alle 100 000. Karjalan kielen murteita puhutaan kapealla vyöhykkeellä Suomen itäpuolella Karjalan tasavallassa Vienasta Aunukseen ja Sisä-Venäjällä lähinnä Tverin kaupungin pohjoispuolen pikkukylissä. Suomessakin on vielä karjalan kielen puhujia, jotka ovat lähinnä entisen Raja-Karjalan eli Salmin kihlakunnan asukkaita tai heidän jälkeläisiään. Karjalan kirjakielen luominen nykymuodossa alkoi 1980-luvun loppupuolella kolmen murteen, vienankarjalan, livvin ja tverinkarjalan, pohjalta. Nyt, noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kieltä opiskellaan alkeiskoulusta yliopistotasolle asti.

Vepsän kielen sanotaan toisinaan virheellisesti olevan karjalan kieltä, mikä johtuu ehkä siitä, että vepsäläiset ovat asuneet vuosisatojen ajan karjalaisten itänaapureina. Nykyään heitä on enää runsaat 10 000. Myös vepsän nykyisen kirjakielen luominen alkoi parikymmentä vuotta sitten, ja vepsääkin voi opiskella alkeista tohtoritasolle.

Viron eli eestin puhujia on runsas miljoona; kirjakielen kehittely alkoi uskonpuhdistuksen jälkeen 1500-luvulla samoin kuin Suomessa. Toisinaan viroa luullaan balttilaiskieleksi, onhan Viro yksi Baltian maista. Balttilaiskieliä ovat kuitenkin vain latvia ja liettua; ne muodostavat yhden indoeurooppalaisten kielten alaryhmän eivätkä siis kuulu lainkaan suomalais-ugrilaiseen kielikuntaan.


MARJA TORIKKA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.6.2006.