Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Sulavia sanoja

Kieleen saadaan uusia sanoja pääasiassa kahdella tavalla: muodostamalla uusia johdoksia ja yhdyssanoja vanhasta sanastosta tai lainaamalla ja mukauttamalla omaan kieleen vieraiden kielten sanoja. Tutkimuksessa vähemmälle huomiolle jäänyt sanojen syntytapa on sekaantuminen eli ns. kontaminaatio. Siinä kaksi merkitykseltään tai käytöltään läheistä sanaa sulautuu yhteen uudeksi sanaksi, joka sisältää osia molemmista.

Suomen yleiskielen sanoista on kontaminaation kautta syntynyt esimerkiksi kaveri, jonka ainesosina ovat tutun selityksen mukaan toveri ja ruotsalaislaina kam(p)raati. Samanlaisen sulautumisen tulosta ovat myös esim. höllä (hellä + höltyä), kivuta (kiivetä + kavuta), nutistaa (nitistää + nujertaa) ja ryöstää (ryövätä + riistää).

Kielen käytössä syntyy kaiken aikaa uusia kontaminaatioita. Seuraavassa joitakin tuoreita tapauksia: ”Veturi köhkii (köhii + yskii) ja kiitää” (HS); ”Nyt [ylioppilailla] on juhlingit (juhlat + juomingit) ja kasa lahjoja päälle” (Keski-Uusimaa); ”Harlin ihmettelee, kuinka ryöstäjät saattoivat päästä tiukoin (tiukasti + tarkoin) vartioidulle studioalueelle” (IS).

Mahdollisia lähtösanoja voi olla useampiakin kuin kaksi: ”Ulko-ovella Anderssonin seuraan punkevat vielä taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja Doris Laine sekä opetusministeriön entinen kansliapäällikkö Jaakko Numminen” (HS). Verbin punkea toisena ainesosana on epäilemättä tunkea-verbi, mutta epävarmempi on sen alku-p:n lähde: puskea, punnertaa vai jokin muu? Kontaminaation alkuperäselityksissä jää usein tila vaihtoehdoille.

Kontaminaatioita esiintyy varsinkin puhutussa kielessä. Seuraavat esimerkit ovat tv:stä: ”Aika tasasta kimppailua (kilpailua + kamppailua) tässä lopussa” (Riitta Väisänen); ”Mistäs se tuo ammattitaito siihen aikaan rempastiin (tempa(i)stiin + repä(i)stiin)?” (Seija Wallius); ”Millä tavalla te nyt sitten aiotte viedä nämä juomakset (juomat + viinakset) ja tupakat maihin?” (tv-uutisten toimittaja).

Niin ikään ainakin puhekielessä tavataan sellaisia kontaminaatiosanoja kuin hypelöidä (hipelöidä + hypistellä), kömmellys (kömmähdys + kommellus), näpevä (kätevä + näpsäkkä/näppärä), pilputa (pilkkoa + silputa) ja siipale (siivu + viipale).

Kontaminaatiot syntyvät yleensä vahingossa, eikä kielen käyttäjä itse välttämättä edes huomaa käyttäneensä poikkeavaa sanaa. Puhujan tajuntaan on samanaikaisesti tullut kaksi vaihtoehtoista ilmausta, mutta valinta vaihtoehtojen kesken ei ole onnistunut ja tuloksena on niiden sekaantuma. Ymmärrysvaikeuksia ei silti tavallisesti koidu, kun lähtösanat paistavat kontaminaatiosta läpi ja merkitys pysyy samana.

Joskus kontaminaatiot ovat tietoista tyylittelyäkin kuten pakinoitsija Ollin sepitteet lompsakko (lompakko + lompsa) ja torvisoitsikko (torviseitsikko + soida) tai Anja Kaurasen slangiuudissanat namikki (nami + karkki), himbalot (hipat + (t)sembalot) ja mimatsu (mimmi + pimatsu).

Kontaminaatiosanat ovat aluksi tyyliväritteisiä tilapäismuodosteita, mutta voivat ajan oloon neutraalistua ja vakiintua lopulta yleiskielenkin sanastoon. Kielellisestä lipsahtelusta ja leikittelystä kasvaa näin kieleen uusia ilmaisukeinoja. Kontaminaatiot eivät olekaan paheksuttavia rikkaruohoja, vaan yksi lajike siinä aluskasvillisuudessa, jossa kieli uusii ja täydentää itseään.


VESA KOIVISTO

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.9.1996.