Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Sanojen pahennus

Kielitoimiston neuvontapuhelimessa:

– Haluaisin tietää, kumpi on oikein: vaihtoehtovarustettu vai vaihtoehtoisvarustettu taksi.

– ??!

Käy ilmi, että kysyjä etsii nimitystä taksille, jossa on varustus vammaisia varten mutta jota voidaan käyttää myös tavalliseen ajoon. Sen sijaan, että olisin suoraan vastannut kysymykseen, esitän vastakysymyksen: Mitä hyödyttää käyttää niin hämärää ilmaisua, että sitä joutuu koko ajan selittämään? Ehdotankin vammaisvarusteista tai invavarusteista taksia; vakiintunut invataksi ei tähän jostain syystä käy. Kysyjä ei vaikuttanut tyytyväiseltä.

Neuvonnassa tulee jatkuvasti esiin vastaavia kielikysymyksiä, joissa perimmäisenä ongelmana ei olekaan kieli, vaan sen takana oleva todellisuus. Se on sitä todellisuutta, joka terveyttä, rikkautta, nuoruutta, kauneutta ja muuta menestystä ihannoivassa yhteiskunnassa halutaan häivyttää maisemaa pilaamasta. Kuvitellaan, että se onnistuu kielen avulla: Kun vältetään sanaa vammainen, niin kuin edellä, ei vammaisuutta enää ole. Muuttamalla sairaalat terveyskeskuksiksi tai vuodeosastoiksi päästään eroon sairauden ongelmasta. Köyhyyden yhteydessä ei ole enää aikoihin ollut soveliasta puhua köyhäinavusta, ei edes sosiaaliavustuksesta; sitä ongelmaa pyritään nyt helpottamaan toimeentulotuella, asumistuella ja ties millä perusturvan muodoilla. Elämän luonnolliseen kulkuun kuuluva vanheneminenkin halutaan piilottaa nimittämällä vanhoja vaikkapa senioreiksi. Lihavat – anteeksi toisin painavat – naiset kätketään isojen tyttöjen kokoihin.

Ongelmiksi koetut asiat halutaan näin peittää neutraalien sanojen kääreisiin. Mutta voidaanko sanoja muuttamalla muuttaa todellisuutta? Eikö todellisuus tihku vähitellen uusienkin sanojen läpi ja vaadi taas uusia sanoja?

Hyvä esimerkki tästä kielen ilmiöstä on kehitysvammaisten hoitolaitosten nimittäminen: Muutama vuosikymmen sitten piilotettiin silloiset vajaamielislaitokset tehokkaasti keskuslaitos-kylttien taakse. Ilmeisesti tämänkin kerrassaan mitäänsanomattoman sanan on vähitellen koettu tulleen leimaavaksi. Pyöräilin äskettäin kyseisen laitoksen ohi ja olin lentää pöheikköön hämmästyksestä, sillä tiekyltissä luki nyt Kehittämiskeskus. Mihin tästä vielä kehitys kehittyy?


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.1.1997.