Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Säestäjän maineenpalautus?

Muutama viikko sitten vieraili Suomessa maailmankuulu englantilainen liedpianisti Roger Vignoles. Hänestä oli tässä lehdessä haastattelu ( 21.10.), jonka otsikkona oli ”Saa sanoa säestäjäksi”. Jutussa hän toteaa napakasti: ”Säestäminen kuvaa parhaiten työtä, jota teen.”

Vignolesin lausunto oli provosoiva kannanotto ilmiöön, joka on hämmentänyt musiikkipiirejä jo liki kymmenen vuotta. Joidenkin pianistien vaatimuksesta likvidoitiin kielestä keskeinen musiikkitermi, säestäminen, ja sen mukana kokonainen ammattiryhmä, säestäjät. Takana oli ajatus, että säestäminen on väärä ja suorastaan halventava sana kuvaamaan sitä, mitä pianistit tekevät soittaessaan laulajan tai soitinsolistin kanssa. Heidän osuutensa ei ole laulajan tai soittajan myötäilemistä, jollaiseksi säestäminen on usein katsottu, vaan he ovat tasaveroisia partnereita esityksessä ja sen taiteellisessa toteutuksessa. Ainoaksi keinoksi työnsä arvostuksen lisäämiseksi he näkivät, että säestäminen on julistettava pannaan. Ja katso, se tapahtui!

Alun perin runonlaulantaan liittyneen säestää-sanan (vrt. säe) ujutti D. E. D. Europaeus ruotsalais-suomalaiseen sanakirjaansa (1853) verbin ackompanjera suomalaiseksi vastineeksi ”soittaa laulun myötä”, ja se yleistyi nopeasti. Kielen näkökulmasta onkin ollut hämmästyttävä taikatemppu, miten yli sata vuotta käytössä ollut sana saatiin muutamassa vuodessa miltei hävitetyksi, vaikkei tilalle ollut tarjota toista, parempaa sanaa. Viime vuosina onkin sitten saatu seurata, miten musiikkiohjelmien juontajat ovat yrittäneet välttää säestäjä-sanaa: ”pianistina on (toimii)”, ”pianoa soittaa”, ”piano-osuuden soittaa”, ”hänen pianistinaan soittaa”, ”pianopartnerina on (soittaa)”, ”pianon ääressä on (istuu)” tai jopa ”pianismista vastaa”.

Se että säestäminen korvataan ilmauksella ”soittaa pianoa” kuulostaa lapsen kieleltä, sellaisen, joka ei vielä tiedä asialle oikeaa nimeä. ”Pianistina toimiminen” ei kerro sitä olennaista puolta, että esiinnytään yhdessä solistin kanssa. Se merkitys taas näkyy hyvin säestämisen vieraskielisissä vastineissa ackompanjemang, accompaniment jne., joiden pohjana on latinan ad companio ’kumppanin kanssa’. Ilmauksessa ”S. ja P. esittävät” saattaa taas roolijako jäädä epäselväksi, ellei tiedä, että solistin nimi mainitaan ensin. (Tähän käytäntöön ei tasa-arvovaatimus ole vielä purrut.) Joskus kuulee kovin kömpelöitä ilmauksia: ”Ilmo Ranta soitti pianoa, kun Jorma Hynninen lauloi Merikannon laulun Annina.” Eri huoneissako?

Pitkään ja hyvin palvelleen sanan hylkäämisen sijasta olisi säestäjien maineen kohotukseen toinenkin, järkevämpi keino: määrätietoinen työskentely säestämisen merkityssisällön muuttamiseksi haluttuun, tasaveroisuuden ja keskinäisen vuorovaikutuksen suuntaan. Sen puolesta Roger Vignoles kampanjoi.


TARU KOLEHMAINEN

Julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.11.2000.