Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Saattokujalla

Yksi kielen ominaisuuksista on, että samalla sanalla saattaa olla useita merkityksiä. Lehti voi tarkoittaa puun lehteä, kirjan lehteä tai sanomalehteä. Kantaminen on kädessä tai sylissä kuljettamista (”Kantaa kassia”), jonkin painon koholla pitämistä (”Jää kantaa”), tiineenä olemista (”Kantava tamma”), keräämistä (”Kantaa veroja”) tai ulottumista (”Ääni kantaa kauas”).

Monimerkityksisyydestä ei kuitenkaan yleensä ole haittaa, koska sanat eivät normaalisti esiinny irrallisina. Ne ovat puheen tai tekstin osia, ja lauseympäristö tai tilanne, jossa ne esitetään, auttaa pääsemään tarkoitetun merkityksen jäljille. Lause ”Hain lehden postilaatikosta” ei jätä kenellekään epäselväksi, mitä lehden kolmesta merkityksestä tarkoitetaan.

Siitä, miten tärkeätä ympäristön tuki on sanojen oikealle tulkinnalle, kerrottakoon seuraava varoittava esimerkki.

Vihdin nimitoimikunta sai 1970-luvulla tehtäväkseen laatia nimet erään Nummelan keskustassa olevan alueen kaavateille. Alueelta oli juuri purettu vanha Joukolan seurojentalo. Syntyi ajatus tehdä nimistä iltama-aiheisia. Tapana näet on, että saman alueen nimet yritetään sävyttää samaan aihepiiriin liittyviksi.

Yksi teistä oli itsestään selvästi Joukolantie. Se sai seurakseen Iltamatien, Puhvettipolun, Narikkakujan, Jäähykujan ja Saattokujan. Viimeksi mainittu viittasi tietenkin saatolla oloon ja saatolle pyrkimiseen.

Kävi kuitenkin niin kuin usein ennenkin oli käynyt: kaava muuttui eikä kaikkia suunniteltuja teitä rakennettukaan. Iltamaperinteeseen liitettyjen nimien joukkovoima heikkeni. Nimet eivät ihmisten ajatuksissa assosioituneetkaan iltamiin niin selvästi kuin oli toivottu.

Saattokuja kuitenkin rakennettiin. Kuin kohtalon oikusta sen varteen nousi vanhuksille tarkoitettuja rivitaloja. Monien mielessä Saattokuja sai uuden merkityksen. Se ei enää liittynytkään iltamiin vaan vanhuuteen, saattohoitoon ja hautajaisiin.

Olen ihmetellyt, miten vähän hälyä nimestä loppujen lopuksi syntyi. Jokin paheksuva yleisönosaston kirjoitus ja siinä kaikki. Kävi kai niin kuin nimille usein käy: kun niihin totutaan, niiden sisältöä ei enää ajatella. Onneksi.


MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 5.9.2000.