Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ruoveden pappilassa

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen henkilökunta vietti muutama vuosi sitten kevätjuhlaa Käpylän työväentalossa Helsingissä. Illan ohjelmaan kuului muun muassa näytelmä Ruoveden pappilassa, jonka näytelmäseurue Grammatica Buffa esitti. Seurue oli koottu tutkimuskeskuksen työntekijöistä nimenomaan tuota esitystä varten.

Kuten tarkkaavainen lukija jo ehti panna merkille, näytelmäseurueen nimessä esiintyy sana grammatica, joka merkitsee kielioppia. Sanan tarkoituksena oli viitata toisaalta tutkimuskeskuksen työalaan, toisaalta itse näytelmään. Näytelmän vuorosanat ovat nimittäin kaikki peräisin Emil Nestor Setälän Suomen kielen lauseopista (1. painos 1880, 14. painos 1960). Ne ovat esimerkkejä, joiden avulla Setälä on havainnollistanut eri lauseenjäsenten ja eri sanaluokkiin kuuluvien sanojen lauseopillista käyttöä.

Vaikka näytelmä perustuu Setälän tekstiin, Setälä ei kuitenkaan ole kirjoittanut näytelmää. Sen ovat tehneet 1970-luvulla Turun yliopiston suomen kielen laitoksessa opettajina olleet Päivi Rintala ja Matti K. Suojanen. He olivat keksineet idean ja päättäneet lähteä toteuttamaan sitä. Mikään helppo tehtävä ei ole ollut. Kieliopin esimerkkilauseet ovat irrallisia; niistä on vaikea saada syntymään juonellista kokonaisuutta. Toisaalta juuri tästä – yhteensopimattomuudesta – syntyy näytelmän komiikka. Näytelmän alaotsikko ”absurdi ihmissuhdefarssi yhdessä näytöksessä” on varsin oikeaan osunut.

Näytelmän tapahtumapaikkana on Ruoveden pappila. Kun esirippu avautuu, kirkkoherra on parhaillaan lukemassa sanomalehteä. Rouva ja palvelustyttö kattavat pöytää.

Ovikello soi. Kirkkoherra havahtuu: ”Soitto kuului sähkökellosta tuolta käytävän päästä.” Sisään astuu kaksi vierasta, mies ja nainen. Tervehdysten jälkeen jutellaan niitä näitä. Todetaan muun muassa, että ”Työmiehen elinvoimaa ja työkykyä vähentää usein ravinnon niukkuus”, "Venäläiset kuuluvat paljon rakastavan teetä", ”Karhu kerrotaan ammutun kylän takamailla” ja ”Hallitus epäonnistui yrityksessään saada laki hyväksytyksi”.

Siirrytään ruokapöytään. Miesvieras kehaisee talon emäntää: ”Meidän tulee myöntää hänen tehneen tämän työn suurella taidolla.” Emäntä teeskentelee vaatimatonta: ”Puuro tuli mustaa.” Naisvieras huomaa lihavadin ja huudahtaa ilahtuneena: ”Kas tuossa on lihaa, sen minä otan ja syön.” Miesvieras kuiskaa: ”Puhdistakaa liha madoista.”

Lopulta vieraiden on aika lähteä. Viini on kuitenkin ehtinyt nousta päähän. Kirkkoherra yrittää estää naista: ”Älä lähde myrskyyn ja sateeseen.” Nainen vastaa: ”Jommankumman teen, joko lähden tahi jään.” Kirkkoherran rouva puolestaan vihjaa miehelle: ”Jos tulet minua tervehtimään, niin olen kiitollinen.” Mies ymmärtää vihjeen, mutta tekee toisen ehdotuksen: ”Jos tulet luokseni, niin olen iloinen. Jos tulisit luokseni, niin olisin iloinen. Jos olisit tullut luokseni, niin olisin ollut iloinen.”

Ruoveden pappilassa ei ole mikään suuri draama eikä se ole sellaiseksi tarkoitettukaan. Se on sisäpiirin näytelmä, joka vetoaa ennen muuta niihin, jotka ovat joutuneet pänttäämään Setälän kielioppia koulussa tai yliopistossa ja huomaavat esitystä seuratessaan törmäävänsä johonkin ennestään tuttuun. Ulkopuolista näytelmässä viehättää tai kummastuttaa parhaassa tapauksessa vain ajan patinoima kieli, jossa jo Setälän päivinä lienee ollut vanhenemisen oireita.


MATTI VILPPULA

Julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 28.9.2004.