Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Rukkaset reputetulle kosijalle

”Ovat kuin käsi ja kinnas”, saatettiin ennen sanoa yhteensopivista naimisiin aikovista nuorista. Kaikille kosijoille ei kuitenkaan aina käynyt yhtä hyvin, vaan tyttö saattoi antaa rukkaset. Vaikka muutamia tietoja onkin merkitty muistiin siitä, että hylätylle kosijalle todella olisi Suomessakin annettu rukkaset, lienee sanonta jo pitkään ollut pelkästään kuvallinen.

Monilla germaanisilla kansoilla on ollut tapana antaa käsineet lahjaksi tehtäessä sopimuksia, joihin kihlatkin kuuluivat. Jos käsineet palautettiin, se tarkoitti kosinnan hylkäämistä. Tapa juontaa juurensa jo keskiajalta, jolloin käsineiden antaminen merkitsi karkotusta ja niiden heittäminen ystävyyden irtisanomista.

Nykyäänkin voidaan heittää hansikas jollekulle, jolle halutaan antaa haaste. Suuri loukkaus oli, jos käsineillä läimäisi toista: se saattoi johtaa jopa kaksintaisteluun. Käsineet ovat olleet voiman ja hallitsijan merkki, ja itse käsi oli vallan symboli. Tähän viittaa myös sanontatapa pyytää kättä. Vanha, usein keskieurooppalainen tapakulttuuri heijastuu edelleen monissa suomen kieleenkin lainatuissa sanonnoissa, vaikka itse tavat olisivat jo unohtuneet.

Tehtävästä, yrityksestä, toisin sanoen jonkinlaisesta vallasta luopumisesta taas on kyse, kun sanotaan lyötävän rukkaset (kintaat, hanskat) pöytään (tiskiin) vaikkapa konkurssin uhatessa. Asialle voi myös välinpitämättömänä viitata kintaalla.

Erilaisia sanontoja näyttäisivät keränneen ympärilleen etenkin työkäsineinä käytettävät rukkaset, kintaat ja hanskat; kuulostaahan tehokkaammalta iskeä rukkaset kuin lapaset tai vanttuut pöytään, vaikka vanttuita onkin sanottu köyhän miehen rukkasiksi.

Käsineiden nimityksissä on sekä alkuperältään kotimaisia että lainoja. Käsine on tietysti johdettu sanasta käsi samoin kuin sormikas sanasta sormi. Lapasen kantasana taas on lapa, joka tarkoittaa mm. erilaisten pitkulaisten esineiden leveää ja litteää päätä. Kinnas, joka osassa maata on tehty nahasta, osassa villasta, on tunnettu kaikissa  itämerensuomalaisissa kielissä. Rukkasen on arveltu olevan joko samaa lähtöä kuin poronnahkaista turkkia tarkoittava rukka tai sitten lainaa venäjän kielestä. Laajalti käytössä oleva vantus on vanha germaaninen laina.

Nuorempia lainoja ruotsista ovat hansikas ja hanska sekä ainakin sanaristikkoja harrastaville tuttu rasa, joka murteissa ei tarkoita pelkästään rikkinäistä lapasta vaan myös ehjää. Sen sijaan on epäselvää, mitä syntyä on varsinkin hämäläisten tuntema villakäsine tumppu.

Kuvakieltä ei kuitenkaan ole tutkinnossa hylätyksi tulemista ilmaiseva saada reput, vaikka nämä reput monesti yhdistetäänkin kantovälinettä tarkoittavaan sanaan. Kyseessä on jo Lönnrotin tuntema laina ruotsin sanasta repuls 'hylkäys', joka puolestaan on lähtöisin samaa tarkoittavasta latinan sanasta repulsus. Reputtaminen on sittemmin laajentunut tarkoittamaan muunkinlaista hylkäämistä; järjestääpä eräs myymälä jopa reputusmyyntejä.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.7.1996.