Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Puoskareita?

Eräänä helmikuun iltana television äärellä nuokkujan hätkähdytti hereille muuan sana, nimittäin puoskari. Uutisissa kerrottiin, että Suomeen suunnitellaan Ruotsin mallin mukaista puoskarilakia (ruots. kvacksalverilagen). Miten (ainakin omiin korviini) kovin vanhanaikainen ja halventava sana puoskari sopii niin asialliseen yhteyteen?

Kyseisen lain tarkoitus olisi suojella ihmisiä sellaisilta vaihtoehtohoidoilta ja -hoitajilta, jotka aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää. Sellaisiakin nimittäin on – uutisen mukaan Suomessa annettaviin vaihtoehto- ja luontaishoitoina markkinoitaviin hoitoihin voi sisältyä seksuaalista hyväksikäyttöä, ja ääritapauksissa hoidot ovat johtaneet jopa psykoosiin. Minkään viranomaisen valvomatta kuka tahansa voi ottaa käyttöön vaikuttavankuuloisen ammattinimikkeen ja ryhtyä terapeutiksi. ”Puoskarilaki” takaisi siis tässä asiassa kuluttajansuojan huonoa hoitoa ja rahanahnetta häikäilemättömyyttä vastaan.

Lailla ja sen nimellä ei tietenkään saa leimata kaikkea virallisen lääketieteen ulkopuolista hoitoa. Monet vaihtoehto- tai luontaishoitajista suovat asiakkailleen aikaa ja läheisyyttä, jotka jo sinänsä auttavat moniin vaivoihin. Muiden kuin lääketieteellisen koulutuksen saaneiden henkilöiden antamasta hoidosta käytettävä termi on uskomushoito. Osalla vaihtoehtoisista hoitomuodoista on myös todettuja vaikutuksia (akupunktio, kiropraktiikka), eikä niihin todellakaan voi viitata sanalla puoskarointi.

Mihin sitten viitataan? Kielitoimiston sanakirjan mukaan puoskaroinnilla tarkoitetaan ’puoskarina toimimista’ ja ’taitamatonta hoitoa’’. Puoskari taas on ’laittomasti lääkärintointa harjoittava henkilö’’. Lisäksi sanaa käytetään halventavassa tarkoituksessa puhuttaessa taitamattomista lääkäreistä. Lopuksi sanakirja kertoo, että puoskaria käytetään kielikuvana: puhutaan vaikkapa ”talouselämän puoskareista”.

Puoskari-sanalla on aiemmin tarkoitettu myös kansanparantajaa ja itseoppinutta lääkäriä. Alun perin sanan juuret juontavat keskialasaksaan (tätä kieltä on puhuttu v. 1200–1600), sanaan, joka on tarkoittanut parturia ja parranleikkaajaa, välskäriä. Meille sana tosin on tullut ruotsin kautta (varhemmassa ruotsissa båskärare). Entisajan parturit toimivat nimittäin myös lääkäreinä ja kirurgeina. – Sanan vanhasta merkityksestä meillä on muistona sukunimi Puoskari, joka tunnetaan eri puolella Suomea ja josta löytyy mainintoja jo 1500-luvun asiakirjoista.

Entäpä puoskarilaki? Sitä vasta suunnitellaan, eikä sanaa puoskari varmaankaan tule lain viralliseen nimitykseen enempää kuin vanhentuneeksi katsottua sanaa piika muutaman vuoden takaiseen ja runsaasti keskustelua herättäneeseen lakiin verotuksen kotitalousvähennyksistä. Kansanomaisilla, tunteita herättävillä sanoilla voidaan kuitenkin viestinnässä saada paljon enemmän huomiota kuin neutraalimmilla ilmaisuilla.


RIITTA ERONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.4.2006.