Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Puolukassa

Sattuipa somasti, kun vuoden 2003 luonnonmarjaksi valittiin tammikuussa puolukka. Punaisina hehkuvat marjakankaat lienevät tänä syksynä ilahduttaneet monia metsänkulkijoita. Jalansijaa on välillä ollut vaikea löytää niin, ettei liiskaisi saappaan alle useaa marjaterttua.

Esi-isämme ovat luultavasti keränneet ja käyttäneet puolukkaa hyödyksi iät ja ajat, sillä suomalais-ugrilaista perua olevalla sanalla puolukka on ikää usea tuhat vuotta. Kirjakieleen yleistynyt muoto puolukka on savolaisten vanhastaan käyttämä, kun taas laajalti Länsi-, Kaakkois- ja Pohjois-Suomessa on nimityksenä ollut lyhyempi puola. Toisin paikoin kansa on tuntenut marjan myös puolaimena, puolamana tai puolakkana.

Elias Lönnrot käyttää vuonna 1860 ilmestyneessä Suomen kasvistossaan marjasta nimitystä punapuola, joka tunnetaan myös paikoin Pohjois-Suomen murteissa. Lönnrot kertoo marjojen olevan ”janon-sammuttavia, vilvottavia”. Viiniäkin niistä taidetaan valmistaa sekä ”sangen maukasta ja terveellistä marjahilloa”. Lehdet taas voi käyttää teeksi.

Survottuina ilman sen kummempia säilöntäaineita puolukat on saatu hyvin kestämään talven yli jo ennen pakastinten aikaa. Kokonaisia kypsiä marjoja on voitu säilöä myös kylmään veteen kannella suljettavaan astiaan. Näin nämä Kaakkois-Suomessa vesipuoloiksi nimitetyt marjat ovat pysyneet raikkaina läpi talven.

Puolukoita voi poimia hyvin vielä yöpakkasten jälkeen. Muutamilla seuduin pohjoisessa näitä pakkasen puremia on sanottu rakkomarjoiksi. Keväällä lumen alta paljastuvat, Kiteellä kiurunpuoloiksi kutsutut marjat ovat myös maistuneet.

Kurjenpuolaksi sen sijaan on pohjoisessa nimitetty toista punaista kelpo marjaa, kurjen asuinsijoilla soilla kasvavaa karpaloa. Länsipohjassa karpalo on tunnettu myös jänkäpuolana.

Kuivilla metsämailla, kankailla ja hiekkamailla kasvaa puolukkaa muistuttava, punamarjainen varpukasvi. Puolukka sekin on nimeltään, tosin sianpuolukka, ja puolukan tavoin kanervakasveihin kuuluva.

Sianpuolukka on myös vanha hyötykasvi, mutta sen marjoja ei ole kuitenkaan kerätty: ne ovat mauttomia ja jauhoisia, mistä kansalta saatu nimi jauhopuola kertoo. Kasvin kuivatuista lehdistä keitetyllä teellä on parannettu virtsarakontulehdusta. Sianpuolukka on myös vanha värikasvi, jonka versoilla on värjätty lankoja, kankaita ja verkkoja. Nahan parkitukseenkin sitä on käytetty. Siitä nimi kangasparkki.

Sianpuolukan tuttuudesta kertovat monet sille annetut nimet. Siihen, etteivät marjat kelvanneet ihmisravinnoksi, viittaavat vaikkapa hevosenpuola, koiranpuolukka, kivimarja, pirunpuola samoin kuin sianmarja, sianpuola ja kirjakieleen vakiintunut sianpuolukka. Samoilla nimityksillä on voitu tarkoittaa myös ruohokanukan luumarjaa tai variksenmarjaa ja juolukkaa, jotka ovat olleet väheksyttyjä tai syömäkelvottomina pidettyjä nekin.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 7.10.2003.