Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Piilosuolaa

Suola on ikivanha kauppatavara. Ruoka- eli keittosuolaa käytetään ja on käytetty etenkin säilömiseen ja maustamiseen. Suolakalaa ja suolalihaa, paikoin – varsinkin Kannaksella – suolasieniä syötiin ennen pitkät talvikaudet. Suomen sana suola, kuten suolan nimitys myös esimerkiksi ruotsissa, saksassa ja venäjässä, on indoeurooppalaista perua.

Liiallisen suolankäytön epäterveellisyydestä on näyttöä. Useihin ruokalajeihin tai muihin syötäviin on kuitenkin kätkeytyneenä myös ”haitatonta suolaa”. Niiden nimityksiin näet sisältyy sanan suola vastine, vaikka sitä ei ehkä heti tunnista.

Nykyruotsissa on salaattikasvi sallat ja ruokalajin nimi sallad, joista kumpikin on suomeksi salaatti. Ruotsalaissanat ovat peräisin saksan ja ranskan aikaisemmista kielimuodoista ja ne taas italian sanasta salata. Tämä on lyhennelmä verbimuodosta insalata, jonka merkitys on ’suolattu, marinoitu’. Latinassa suola on sal.

Ruokalalajina vanhan ajan salaatti sisälsi tavallisesti pilkottuja, (suolatussa vedessä) kypsennettyjä kasviksia (perunaa, punajuurta, lanttua, porkkanaa) ja mahdollisesti (suola)kalaa tai lihaa. Ruokalajin nimi salaatti on myöhemmin siirtynyt tällaisessa ruoassa käytetyn kasvin nimeksi.

Sillisalaatilla on osassa Suomea nimitys rosolli, joka on tullut idästä päin eli venäjän murteen sanasta rossol. Venäjäksi suola on sol', ja suolaamista tarkoittavasta verbistä saatu muoto rossol merkitsee suolavettä, mutta myös eräänlaista puuroa. Ei kuitenkaan tiedetä, miten rosollin merkitys ’sillisalaatti’ on kehittynyt.

Salaattia uudempi tuttavuus on mausteinen kestomakkara salami. Se on samanniminen ruotsissa ja saksassa, mutta alkuperä on italian salame. Italialainen nimitys pohjautuu latinan sanaan sal ja tarkoittaa myös suolattua lihaa.

Ainakin vielä 1950-luvulla ”läskisoossi ja potut” oli maaseudulla yleinen aamupäivän ruoka. Nykykielessä arkisen sävyinen sana soosi – murteissa soossi, soussi tai suosi – on sekin alkuaan latinasta: suolaamista tarkoittavan verbin partisiipista salsus on saatu nimisana salsa, josta on tullut ranskan sauce ’kastike’. Ruotsalainen muoto sås mukailee ranskan ja suomalainen taas ruotsin ääntämystä. Viime vuosikymmeninä on latinasta periytynyt muoto salsa lainautunut suomeen uudelleen, italiasta yleensä kastikkeen ja amerikanenglannin kautta meksikonespanjasta tulisen maustekastikkeen nimityksenä.

Lähinnä makeisena tunnetun salmiakin nimitys on alun perin latinaa, ”armeniansuola” eli sal Armoniacum, joka on osittain sekoittunut ammoniumsuolan nimitykseen sal ammoniacum.

Seinällä pidettävän suola-astian kansanomainen nimitys salkkari on muunnos ruotsin sanasta saltkar. Siihen ei pidä panna ”kalliosuolaa”, latinaksi sal petrae, sillä se on salpietaria, jota ennen käytettiin muun muassa ruudin valmistamiseen.


LEENA SARVAS

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.6.2002.