Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Petollisia ystäviä

Nuoruuteni Leningradissa tavasin museon eteisaulan kylttiä: kamera hranenija. Mikä ihmeen kameransäilytys, kummastelin venäjän kielen alkeet oppineena. Sittemmin törmäsin italiankieliseen musiikkitermiin sonata da camera. Se nyt ei ainakaan ole mikään kamerasonaatti!

Valokuvauskonetta tarkoittava suomen sana kamera on lainattu länsinaapureiltamme ruotsalaisilta. Alkuaan se on lyhentymä latinan kielen ilmauksesta camera obscura, pimeä huone, jollaiseen kameran esiastetta aikanaan verrattiin. Suomen sanojen kamera ja kamari taustalla on siis sama sana. Nyt onkin jo helppo arvata, että sonata da camera on suomeksi kamarisonaatti. Leningradilaisessa museossa oli kysymys vaatesäilöstä eli ”säilytyskamarista”, eräänlaisesta komerosta – tämäkin sana kuuluu samaan sanaperheeseen kuin kamera ja kamari.

Eri kielten samannäköisistä tai toisiaan kovasti muistuttavista sanoista, joiden merkitykset eroavat toisistaan, käytetään monissa kielissä nimitystä ”petolliset ystävät” (ruotsissa falska vänner ja englannissa false friends). Suomessa puhutaan riskisanoista.

Koska riskisanat vaikeuttavat muiden kielten opiskelua – toki usein tekevät sen myös hauskemmaksi – niistä on koottu sanakirjoja ja kielioppaita. Suomen ja viron välisistä riskisanoista on ilmestynyt viime aikoina kirjat Hääd pulmapäeva (’hyvää hääpäivää’) ja Huvittavat raamatut (viron huvitav ’mielenkiintoinen’, raamat ’kirja’). Lähisukukielten sanojen välinen ystävyys on usein erityisen petollista, koska sisarkieleen suhtaudutaan helposti melkein kuin oman kielen murteeseen, jonka pitäisi olla suhteellisen ymmärrettävää.

Vaikka karjalan kieli on suomen lähin sukukieli, varsinkin sen eteläiset murteet saattavat kuulostaa suomalaisen korvaan melkein venäjältä. Moni karjalankielisiä evakkoja vastaanottanut suomalainen on kokenut tämän sodan jälkeen. Venäläisvaikutteisen ääntämyksen lisäksi ymmärtämistä ovat vaikeuttaneet muun muassa ”petolliset ystävät”. Länsisuomalainen emäntä on saattanut pyöritellä silmiään evakkoäidin sanoessa lapselleen: Älä sorra rengie! (Älä kaada ämpäriä!) tai Kata kravatti! (Petaa sänky!).

Karjalankielisillä evakoilla oli vähintään yhtä vaikeaa suomalaiseen kieliympäristöön sopeutuessaan, ja valtakieli painoikin monien äidinkielen keittiöihin ja kellareihin. Nyt vuosikymmenten jälkeen karjala on lopulta nousemassa muiden Suomessa puhuttavien kielten rinnalle, ja me suomenkieliset voimme opiskella kursseilla ja sanakirjoista vaikkapa sen riskisanoja.


LEENA JOKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 22.3.2009.