Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa

Suomi siirtyi metrijärjestelmään 110 vuotta sitten. Englanti aloitti kymmenjärjestelmään totuttelemisen viime vuonna – tosin pikku hiljaa. Mailia saa vielä käyttää juoksun mittana, ja oluensa englantilaiset voivat tilata ”pintin” mukaan.

Virsta on vanha slaavilainen lainasana, joka venäjän kielessä on liittynyt maanviljelyyn: virsta on merkinnyt matkaa, joka auralla on kynnetty yhteen suuntaan. Virstan matka on ollut hyvinkin tarkka, mutta se on vaihdellut eri maissa. Suomessa virsta on ollut 1 069, Venäjällä 1 066 ja Ruotsissa 2 672 metriä. Tästä syystä meillä on puhuttu ruotsinvirstasta eli pitkästävirstasta tai vanhastavirstasta, joista kuvastuu siis Ruotsin vallan aika, ja toisaalta ryssänvirstasta. Jos matkan pituus ei ole ollut tarkkaan tiedossa, on saatettu puhua sudenvirstasta tai sudenhyppäämävirstasta. Esimerkiksi Seitsemän veljeksen Juhani sanoi: ”Kourusuohon on huikea matka, aika suden virsta.”

Nykyisin virsta taitaa tulla vastaan pari kertaa vuodessa varoitettaessa heikoista jäistä: Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

Vaaksa puolestaan on levitetyn kämmenen peukalon ja etusormen päiden väli. Paikoin murteissa tämä on ollut vähävaaksa; isovaaksa on ollut peukalonpään ja keskisormenpään väli.

Ihmisen on ollut pakko usein suhteuttaa itseään ympäröivään luontoon. Askel, jalka, kyynärä, syli, vaaksa ja tuuma ovat näin saaneet siirtyä palvelemaan pituusmittoina, kunnes metrijärjestelmä syrjäytti ne käytöstä.

Vanhimmat pintamitat on saatu mittaamalla ristiin: on puhuttu ristikyynärästä ja ristisylistä. Nesteitä on mitattu sellaisilla tilavuusmitoilla kuin jumprulla, korttelilla, kannulla, tuopilla ja tynnyrillä, kuivia aineita nelikolla, karpiolla, kapalla tai kielolla. Näistä nelikko herää elämään syksyisin silakkamarkkinoiden aikaan, kun puhutaan silakkanelikosta; perunoita ostetaan torilta vieläkin joko iso tai pieni kappa.

Monet mitat olivat alkujaan epätarkkoja, kun piti laskea vain oman talon kulutus, esimerkiksi kuinka monta lehmää voitiin pitää talven yli. Näin syntyivät heinämitat talvikuorma, taakka ja häkki. Kaupankäynnin yleistyessä mitatkin täsmentyivät, niinpä esimerkiksi kiihtelys on merkinnyt täsmälleen 40 oravannahan määrää.

Toinen kappalemitta, joka on kaikkialla Suomessa ollut samansuuruinen, on tiu, 20 kananmunaa. Kyseessä on alkuaan sama sana kuin ruotsin tjugo, kaksikymmentä. Vielä nytkin, kun kananmunat on pakattu valmiiksi, näkee kuuden tai kahdentoista munan pakkausten lisäksi kymmenen munan eli puolen tiun pakkauksia. Ja tiun tuntevat tietysti kaikki sanaristikkojen harrastajat.

Kortteli on siitä erikoinen mitta, että sillä on voitu mitata yhtäältä pituutta ja tilavuutta, toisaalta aikaa. Se on sama sana kuin latinan quartius, neljännes. Se on ollut pituutta mitattaessa neljännes kyynärästä, nestettä mitattaessa neljännes tuopista, kuun kierron neljännes sekä

vuosineljännes. Vartti eli kvartti on samaa sanapesyettä. Kaupungeissa on neljän kadun ympäröimä alue kortteli. Sotapalvelukseen otettavien hevosten korkeus on ollut aikoinaan yhdeksän korttelia; lapsi on ollut kolmen korttelin vanha ollessaan yhdeksän kuukauden ikäinen.

Jukolan veljesten matkatessa suden virstan päähän Kourusuolle, sadan askeleen päähän Impivaarasta, asteli viimeisenä Lauri taluttaen koiria ja kantaen kontissaan seitsemän korttelia viinaa – kortteli miestä kohden.


HELENA SUNI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 28.5.1996.