Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

”Paljon on vielä kehitettävää”

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe maalasi valoisaa kuvaa tulevaisuudesta. Mutta miten poliitikko onnistuu synnyttämään positiivisia vaikutelmia puhuessaan ikävistäkin asioista?

Presidentin puheen keskeinen sanasto on abstraktia ja merkitykseltään sumeaa. Erityisesti huomio kiinnittyy yleistä optimismia ruokkivaan, nykypolitiikassa taajaan käytettyyn verbiin kehittää ja sen johdoksiin.

Presidentti toteaa muun muassa seuraavaa: ”Suomen puolustusvoimien kehittämistä jatketaan”; ”Venäjä on kehittänyt aloitteitaan Baltian maiden suuntaan”; ”Suomen hallituksen käynnistämä aloite Euroopan unionin pohjoisen ulottuvuuden kehittämiseksi”; ”Paljon on vielä kehitettävää”; ”Meidän on kehitettävä toimiva kansallinen strategia”; ”Kehitystä ja myös parannusta ihmisoikeuksiin saadaan kärsivällisellä yhteistyöllä”.

”Kehittäminen” näyttää alkavan, kun asioita ei syystä tai toisesta haluta ilmaista liian suorasukaisesti. ”Suomen puolustusvoimien kehittäminen” saattaisi täsmennettynä tarkoittaa vaikkapa varuskuntien lakkauttamisia. Se, että ”Venäjä on kehittänyt aloitteitaan”, on diplomaattinen arvio, joka tuskin suututtaa naapureita. ”Pohjoisen ulottuvuuden kehittäminen” voi tarkoittaa kaikkea mahdollista alueiden Euroopan luomisesta mämmin markkinointiin.

”Meidän” velvoittaminen ”toimivan kansallisen strategian kehittämiseen” taas on niin ymmyrkäisesti ilmaistu vaatimus, että siitä tuskin mekään, keitä lienemmekään, kimpaannumme. Suorastaan (maan)isämäistä opastusta on, kun presidentti ilmaisee uskonsa ”kärsivällisen yhteistyön” tuloksiin, ”kehitykseen ja myös parannukseen”.

Monenlaiseen ”kehittämiseen” kannustamisen lisäksi presidentti ohjaa ”kansakuntaa” kohti ”elämän ja toivon valoa” muin opettajamaisin neuvoin. Ketään ei kuitenkaan käsketä suoraan: ”On panostettava katujen, kouluyhteisöjen ja kotien turvallisuuteen”; ”Nyt on erityinen syy kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin ja niiden toteutumiseen”.

Puheen yksittäiset sanat ja lauseet saavat merkityksensä tekstin osina tulkintatilanteissa, ja jokainen kuulija ja lukija arvioi puhetta omista lähtökohdistaan. Presidentinkään tarkoittamien merkitysten välittymisestä ”kansalaisille” ei kukaan voi antaa takuita.

Kielenkäytössä syntyvät merkitykset eivät ole siinä mielessä demokraattisia, että niistä voitaisiin eduskunnassa tai kansanäänestyksessä päättää. Siihen, pitäisikö demokratiaa tältä osin ”kehittää”, en tässä rohkene ottaa kantaa, saati ”panostaa”.


VESA HEIKKINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 31.3.1998.