Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Onko suomenruotsi ruotsia?

Suomenruotsalaisten kansankäräjien käännöstoimisto sai jokin aika sitten tehtäväkseen kääntää nopeasti erään pitkän EU:ta käsittelevän tekstin suomesta ruotsiin. Kaikessa kiireessä työn toimeksiantaja ei tullut kertoneeksi, että samasta tekstistä oli jo Ruotsissa tehty käännös – hän kun ajatteli, ettei ruotsinruotsalaista tekstiä tietenkään voisi käyttää Suomessa.

Kun asia lopulta selvisi, kääntäjä sai todeta tehneensä suuren työn turhaan: suomenruotsi ei nimittäin ole mikään erillinen kieli, vaan ruotsinruotsalainen käännös olisi ollut täysin käypä myös Suomessa.

Yleisesti ottaen voi sanoa, että ruotsinruotsissa on harvoin suomenruotsille vieraita ilmauksia lukuun ottamatta muutamia lähinnä yhteiskuntaan liittyviä sanoja. Kokonaan toinen asia on, että suomenruotsissa on sellaisia piirteitä – monet suomen kielen vaikutuksesta kehittyneitä –, jotka ovat Ruotsissa vieraita ja jotkut jopa käsittämättömiä.

Tällaisia piirteitä on luonnollisesti etenkin suomalaisenemmistöisten alueiden puhekielessä, mutta myös kirjoitetussa suomenruotsissa voi olla sanoja ja ilmauksia, jotka puuttuvat ruotsinruotsista. Käytännössä näitä on kuitenkin niin vähän, ettei niillä ole ymmärrettävyyden kannalta juuri merkitystä.

Mikä sitten erottaa suomenruotsin ruotsinruotsista? Selvimmin havaittava ero on ääntämys. Koska ruotsi ja suomi ovat Suomessa eläneet vuosisatoja tiiviisti rinnakkain, ovat suomenruotsin lausemelodia ja jotkin äänteet saaneet vaikutteita suomesta. Suomenruotsin ääntämys on myös säilynyt osin vanhakantaisempana kuin ruotsinruotsin.

Erilainen tapa ääntää ei yleensä aiheuta ongelmia. Ruotsissa selkeästi puhuttu suomenruotsi menee täydestä, ja muualla Pohjoismaissa sitä pidetään usein jopa helpompana ymmärtää kuin riikinruotsia.

Sanoja ja ilmauksia, jotka esiintyvät vain suomenruotsissa, kutsutaan finlandismeiksi. Niitä on varmaan toista tuhatta, mutta niiden käyttö ja status suomenruotsissa vaihtelevat, ja useimmiten niiden yleisruotsalaisia vastineita käytetään vähintään yhtä usein.

Tällaiset finlandismit voivat olla vanhahtavaa ruotsia, esimerkiksi pulpet (suom. pulpetti, Ruotsissa vain skolbänk) ja gårdskarl (talonmies; portvakt), suoria lainoja suomesta, esimerkiksi haska (haaskata; slösa) ja talko (talkoot; ei vastinetta ruotsinruotsissa) sekä käännöslainoja, esimerkiksi skyddsväg (suojatie; övergångsställe), bykpojke (pyykkipoika; klädnypa) ja dragare (vetäjä; ledare, ordförande tms.).

Vaikka sana ei olisikaan suomalaista alkuperää, on aivan selvää, että vastaavan sanan olemassaolo suomen kielessä tukee finlandismia. Niinpä farmare (farmarit; jeans) on luultavasti alun perin tullut ruotsalaisesta slangista ja firabel (firabeli; extraknäck) on lainautunut suomenruotsiin saksasta (Feierabend). Suomen kielen tukemana semla on ja pysyy Suomessa sämpylän merkityksessä, vaikka sana Ruotsissa tarkoittaa laskiaispullaa ja sämpylä siellä on småfranska tai fralla.

Finlandismeja yritetään yleensä välttää huolitellussa asiatekstissä. Kielenhuoltajat pyrkivät karsimaan etenkin turhia käännöslainoja kuten skolningstillfälle (koulutustilaisuus; kurs) ja taltur (puheenvuoro; anförande).

Erikoispiirteistään huolimatta suomenruotsin voi siis katsoa olevan ruotsin yleiskielen variantti. Ruotsissa käytettävät sanat ja ilmaukset ovat lähes poikkeuksetta tavallisia ja käyttökelpoisia myös Suomessa. Suomenruotsalaiset lukevat pienestä pitäen ruotsalaisia kirjoja ja lehtiä sekä katsovat nykyään myös Ruotsin televisiota.

Ruotsinruotsalaisen ääntämyksen jäljittely ei sitä vastoin tule kenellekään edes mieleen, vaan omasta suomenruotsalaisesta puhetavasta pidetään kiinni: kotimaani on Suomi, puhun siis suomenruotsia.


MIKAEL REUTER

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 3.12.1996.