Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Onko sijaa laupealle?

”Toivon ja avun laupea lähettiläs”, otsikoi lehti muistokirjoituksensa äiti Teresasta. Jotkut lukijat kyselivät hämmentyneinä, onko sellainenkin sana kuin laupea olemassa, kun he eivät sitä tunne eikä tunne heidän sanakirjansakaan. Moni lukija sivuutti kai silti otsikon ihmettelemättä.

Yleiskielen sanakirjoissa ei laupeaa ole, enempää vanhassa Nykysuomen sanakirjassa kuin uudessa Suomen kielen perussanakirjassakaan. Sanaa ei siis ole pidetty yleiskieleen kuuluvana. Murteissa se sen sijaan tunnetaan; laupeasta luonteesta, ihmisestä tai hevosesta on puhuttu monin paikoin. Murteissakin laupias on ollut kuitenkin yleisempi.

Nykyisin laupean näkee yhä useammin yleiskielisissäkin yhteyksissä. Yhtenä syynä voi olla kirjoittajan murretausta. Toiseksi asiaan saattaa vaikuttaa se, että on olemassa ominaisuudennimi laupeus. Vaikka sanapari laupeuslaupias onkin sinänsä johdonmukainen, mallia saattavat helposti antaa sellaiset tutummat yhdistelmät kuin kauheuskauhea, raukeusraukea jne. Näin voidaan päätyä laupeuden kautta laupeaan sitä ennestään tuntemattakin.

Suurin syy laupean yleistymiseen taitaa kuitenkin olla laupias-sanassa. Laupias on yleiskielessä vakiintunut uskonnollisen kielen sanaksi, ja siinäkin se yhdistetään ensi sijassa Jumalaan ja samarialaiseen. Sanaa ei ehkä ole enää rohjettu käyttää tavallisesta ihmisestä tai teosta, vaikka merkitys onkin ’rakastavan ja anteeksiantavan lempeä’, ’lempeästi auttava, hyväsydäminen, säälivä, armias, armelias, armollinen, armahtava’.

Muussa kuin uskonnollisessa yhteydessä käytetyn laupias-sanan sävy onkin nykyisin yleensä halventava, pilkallinen tai leikillinen: ”puhui laupiaalla äänellä”, ”seisoi laupiaan näköisenä”.

On siis ollut tarvetta sellaiselle laupeudesta kertovalle sanalle, joka ei viittaa uskonnolliseen kielenkäyttöön mutta ei toisaalta myöskään ilmaise halveksivaa tai pilkallista suhtautumista. Sellaisiin tapauksiin kuin ”Sir Albertin sankarilliset sanat ja laupea teko” tai ”ne, joille valta on suopea ja laupea” voisi tuskin ajatella laupean tilalle laupiasta.

Olisi ehkä aika ottaa laupea yleiskielen sanakirjaankin laupiaan rinnalle. Maailmassa tarvitaan monenlaista laupeutta.


EIJA-RIITTA GRÖNROS

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 30.12.1997.