Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Nöyrä hääpuku

Viime kevään kuninkaallisen häähumun lehtiselostuksissa eräs muotitoimittaja luonnehti Tanskan prinsessan hääpukua: se oli nöyrä. Se ei ollut prinsessamainen tyllipitsirimpsuluomus, ei edes valkoinen vaan kermanvaalea, ja helmitiarakin oli huomaamaton. Nöyrällä toimittaja tarkoitti siis kaiketi yksinkertaista tai vaatimatonta hääpukua.

Tavallinen suomen sana nöyrä on viime vuosina levinnyt yllättäviin yhteyksiin. Urheilupiireissä, etenkin jääkiekossa, ollaan nykyään niin nöyrää poikaa että: ”Voitto tekee nöyräksi.” ”Nöyrä Tappara yllätti Jokerit.” Joku pelaaja on ”röyhkeä vierasjoukkuetta mutta nöyrä omaa joukkuettaan kohtaan”. Jollain toisella on ”nöyrä ja kova asenne urheilemiseensa”. Erään joukkueen tappiota taas seliteltiin näin: ”Nöyryys ja pelikuri katosivat.”

Nöyryyttä löytyy myös monen sortin taiteilijoilta, niin kuin rockyhtye Apulannalta, jota sen jäsen luonnehtii näin: ”Vaikka nyt julkisuudessa keekoilevia ollaankin, niin tietynlainen nöyryys on säilynyt.” Arja Korisevan suosiota selitetään: ”Juuri nöyryys ja hänen uskomaton karismansa ovat ne elementit, jotka ovat tehneet hänestä supertähden.” Eräs värikäs julkkis ilmoittaa haastattelussaan: ”Olen nöyrä paitsi elämän edessä myös pukeutumisessani.”

Kun jotain sanaa aletaan viljellä paljon ja kovin erilaisissa yhteyksissä, sen merkitys epämääräistyy. Viimeistään nöyrän pukeutumisen lausahduksesta jää ihmettelemään, mitä nöyryydellä nykyään oikein tarkoitetaan. Haastattelun mukaan se oli suurin piirtein sitä, että pukeutuu juuri niin rohkeasti kuin haluaa.

Mitenhän tällaiseen nöyryyden kuvaan sopii vanhan virren elämänohje: ”Ole kärsivä, nöyrä ja siwiä”? Siinä nöyrä on kuitenkin sanakirjojen kuvaamassa merkityksessä: ’alistuvainen’, ’kuuliainen’, taipuisa’, alamainen’. ”Ollaan pienellä paikalla”, sanoisi körttiläinen. Sellaisesta ei nykynöyryydessä ole häivääkään. Sen sijaan määritelmien luonnehdinta ’hartaan kunnioittava’ tulee jo lähemmäksi sitä, mitä laulaja ehkä tarkoittaa, kun hän kertoo: ”Tunnen itseni yleisön edessä aina nöyräksi.”

Vanhastaan nöyryyttä on pidetty etenkin kristillisenä hyveenä, mainitun virrenkohdan tapaan. Hengellisistä teksteistä löytää sellaisen nöyryyden esimerkkejä runsaasti. Nykypäivän muotinöyryys on pikemminkin kerskailun aihe; se on otettu menestystekijäksi, jota kannattaa esitellä. Nöyryys on kuin jalokivi menestyjän kruunussa, se on täydellisyyttä tavoittelevan tunnusmerkki. ”Nöyryys on sitä, että jaksaa tehdä töitä eikä tyydy siihen, mitä jo on”, kuten muuan jalkapalloilija pohtii.

”Nöyryys ei ole koskaan liikaa, sanoi piika, kun sonnille niiasi.” Mielestäni nykyisessä nöyryysbuumissa alkaa olla jo liikaa. Jossain kesälehdessä oli iso otsikko ”Nöyrät eväät retkelle”. En millään keksinyt, mikä eväissä oli nöyrää; ainakin ne olivat varsin tuhdit. Heräsi epäilys, että jutun toimittajakin oli kyllästynyt nöyrän muotiin ja työnsi sanan piloillaan näin kummalliseen yhteyteen.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.8.2004.