Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Niinku

Niin sanottu ninkuttelu eli runsas niin kuin -konjunktion käyttö on tavallinen ärtymyksen aihe. Tästä viasta syytetään etenkin nuorisoa, jonka puheilmaisua monet pitävät muutenkin huolimattomana.

Paheksujat pitävät niinkua turhana lisukkeena, kielen velttoutena, joka pitäisi karsia puheesta. Kielentutkijat, täsmällisemmin sanottuna keskusteluntutkijat, ovat kuitenkin osoittaneet, että tarpeettomilta tuntuvat pikkusanat ja lisät – sellaiset kuin niinku, kato, tota, nii – itse asiassa ovat keskustelussa merkityksellisiä: niiden avulla rakennetaan vuorovaikutusta. Puhuja ilmaisee niillä asenteitaan omia puheitaan sekä muita puhujia ja heidän sanomaansa kohtaan, esimerkiksi epävarmuutta, arvelua tai hyväksyntää. Niinku-sanan yksi tehtävä on toimia mielipiteen pehmentimenä, likimääräistäjänä. Se jättää puhujalle mahdollisuuden vielä perääntyä: ”Se on niinku tavallaan totta.”

Ninkuttelu on suunnittelemattoman arkipuheen piirre – kukaan ei käytä sitä kirjoittaessaan – ja siksi se on kielenhuollon toimien ulkopuolella. Kielenhuollon kohde on säännötetty, kaikille yhteinen yleiskieli, kirjoitettu ja puhuttu. Arkipuhekieltä ei voi (eikä myöskään pidä) säännöttää, sillä se on vapaata, jatkuvasti liikkeessä, puhujan, ajan ja paikan mukaan vaihtelevaa.

Mikään kieli ei ole yhtenäinen ja vaihtelematon järjestelmä, vaan kukin kieli koostuu useista osakielistä: monenlaisista puhutun kielen muodoista, kirjoitetusta kielestä, ammattikielistä. Eri kielimuotojen käyttöalojen ero on periaatteessa selvä, mutta kuten ninkuttelukeskustelu osoittaa, mielipide-erojakin on. Kyse on pohjimmiltaan käytöstapoja koskevasta erimielisyydestä. Yksi loukkaantuu sinuttelusta, toinen pitää teitittelyä jäykkänä; samalla tavalla yksi odottaa kuulevansa radiosta huoliteltua yleiskieltä, kun toisen mielestä arkisempikin muoto on sopivaa.

Muodollisuus on kaikkiaan vähentynyt viime vuosikymmeninä, ja niinpä myös julkisessa puheessa käytetään nykyisin vapaampia tyylilajeja kuin ennen.

Arkikielen käyttöalan laajenemista voi pitää hyvänä tai huonona, kukin omien lähtökohtiensa mukaan. Kielelliset käytösnormit ovat silti edelleen olemassa; ne vain monien muiden normien tavoin liikkuvat. Hyvään äidinkielen taitoon kuuluu monenlaisten tyylilajien hallinta, myös muodollisten, ja kyky sopeuttaa esiintymistään tilanteen mukaan. Tällaisen kielitaidon hankinta vaatii harjoitusta. Kieli kertoo ihmisestä samalla lailla kuin pukeutuminen. Frakkia ei ole pakko käyttää, mutta useimpien kannattaa silti hankkia vaatevarastoonsa farkkujen lisäksi myös siisti puku.


SARI MAAMIES

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 5.3.1996.