Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Muuttuuko kieli, muuttuuko maailma?

On arvioitu, että suomen yleiskieleen tulisi jopa kaksi tai kolme uutta sanaa päivässä. Tästä on päätelty, että kieli muuttuu nopeasti. Kannattaa kuitenkin pohtia, kumpi muuttuu, maailma vai kieli. Nykyisistä jääkiekkoa tai tietotekniikkaa käsittelevistä lehtiuutisista voidaan kyllä poimia koko joukko sanoja, joita 1800-luvulla ei tunnettu, mutta eipä silloin tunnettu puheena olevia ilmiöitäkään. Uusmedia tai sauvakävely ovat nekin tuoreita ilmiöitä, ja niitä merkitsevät sanat ovat voineet syntyä vasta hiljakkoin. Kielen rakenne säilyy kuitenkin ennallaan, ja sanastonkin muuttuminen on laajenemista, ei olemassa olevan sanaston muutosta.

Sanaston varsinaisesta muuttumisesta on kyse, kun jonkin käsitteen nimitys muuttuu toiseksi. Suomen äiti on germaaninen lainasana. Esi-isämme tunsivat toki ’äidin’ käsitteen jo ennen germaanikosketuksia; uusi sana on vain korvannut ikivanhan emä-nimityksen, joka mm. virossa (ema) on yhä käytössä. Suomessakin emä tunnetaan edelleen eräiden eläinten ’emoa’ merkitsemässä, ja ’äiti’-merkitys näkyy yhä yhdyssanoista emäseurakunta, emämaa. Leikillisesti voisi huomauttaa myös, että nuorehko ilmaus emämunaus on ’kaikkien munausten äiti’.

Kieli tulisi pystyä näkemään sanoilta. Kielen ominta omaa ovat rakenteelliset piirteet, sen äänne-, muoto- ja lauseoppi. Niiden muutos on verraten hidasta, ja suomen kieltä on jopa pidetty erityisen konservatiivisena: sen on sanottu olevan täynnä mammutin luita. Kielen rakenteen muutoksen selvittelyssä keskeistä on kielten vertailu. Suomen ja viron sanoista laulu ja laul näkyy, että virossa on tässä tapauksessa tapahtunut muutos. Viron sananmuoto laulu taas on genetiivi ’laulun’; siitä on loppu-n kielen kehityksen kuluessa kadonnut.

Joissakin tapauksissa suomen murteet edustavat vanhempaa kantaa kuin yleissuomi. Etelä-Pohjanmaan murteessa tällaisia vanhakantaisia rakennepiirteitä edustavat mm. tosisnansa ’tosissansa’ ja kappalehet ’kappaleet’.

Jos halutaan havainnollistaa juuri kielen muuttumista, sopivat vertailtaviksi hengelliset tekstit. Ne eivät ole kovin riippuvaisia maailman muutoksesta, ja samoista teksteistä on tarjona eri-ikäisiä käännöksiä. Vanhimpien yhtenäisten suomalaisten tekstien, Agricolan teosten, lukemista haittaa se, että niiden oikeinkirjoitus on erilainen kuin nykysuomen. Lukuasuun saatettuina nekin olisivat verrattain helppoja nykylukijan ymmärtää. Ensimmäinen suomalainen Raamattu (1642) on alkuperäisessäkin muodossaan oikeinkirjoituseroista huolimatta nykylukijalle varsin selvää:

”Algusa loi Jumala Taiwan ja Maan. Ja maa oli autia ja tyhjä / ja pimeys oli sywyden päällä / ja Jumalan Hengi lijckui weden päällä.

Ja Jumala sanoi: tulcon walkeus / ja walkeus tuli. Ja Jumala näki walkeuden hywäxi. Nijn Jumala eroitti walkeuden pimeydestä / Ja cudzui walkeuden päiwäxi / ja pimeyden yöxi. Ja tuli ehtosta ja aamusta / ensimäinen päiwä.”


HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 6.11.2001.