Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Mitä murretta Helsingissä puhutaan?

Suomen murteista puhuttaessa ei yleensä mainita Helsingin murretta. Tämä ei johdu siitä, että Helsinki on kaupunki: vaikka vanhat paikallismurteet ovat ensisijaisesti maaseudun kielimuoto, on monissa isoissakin kaupungeissa, kuten Tampereella, Turussa ja Oulussa, perinteinen murteensa. Syy Helsingin (näennäiseen) murteettomuuteen on seudun asutushistoriassa.

Helsinki on näet vanhaa ruotsinkielistä aluetta, jossa kielisuhteet ovat muuttuneet varsin hiljakkoin. Vielä vuonna 1870 Helsingin asukkaista suomenkielisiä oli vain neljännes, ja vasta vuonna 1900 oli suomenkielisten osuus koko kaupungin väestöstä 50,8 %.

Helsingin suomi on siis kielimuotona nuori ja lisäksi sekakoosteinen, koska suomenkielistä väestöä on muuttanut pääkaupunkiin eri puolilta maata, eniten kuitenkin Etelä-Hämeestä ja Länsi-Uudeltamaalta.

Voitaisiinko Helsingin suomi sittenkin sijoittaa muiden murteiden joukkoon? Voitaisiin kyllä, eikä sen asema edes olisi yllättävä. Helsinki näet sijaitsee lähellä vanhaa kielirajaa: jo Espoon ja Helsingin pitäjän (Vantaan) pohjoisosissa on vanhastaan puhuttu suomea, ja näiden pitäjien pohjoiset naapurit Nurmijärvi ja Tuusula ovat olleet jo jokseenkin suomenkielisiä, murteeltaan etelähämäläisiä.

Monet helsinkiläispuheen keskeiset piirteet ovat ominaisia myös näille lähiseudun murteille. Tällaisiin piirteisiin kuuluu mm. eräiden diftongien ääntyminen: ei sanota suomi, kieli muttei myöskään ihan suami, kiäli, vaan vähän siltä väliltä.

Toinen helsinkiläissuomea lähiseudun suomalaismurteisiin yhdistävä piirre on pitkä vokaali semmoisissa ilmauksissa kuin ”sitä pappii”, ”saisko kysyy”. Samoin Helsingissä sanotaan ”Meinaaks toi kiilaa (= kiilata)?” – Samat Helsingistä tutut rakennepiirteet näkyvät Nurmijärven murteen esimerkeistä ”hiilii (= hiiliä) poltettii”, ”ei sitä tahtonnu osaa (= osata)”

Karkeasti yleistäen Helsingin murretta voisi siis pitää hämäläismurteena, vaikka se toki poikkeaakin Nurmijärven ja Tuusulan murteista.

Entä slangi? Sitä moni varmaan tarjoaa Helsingin murteeksi, mutta murteena sitä ei voi pitää. Slangi näet on ensisijaisesti sanaston ilmiö, kun taas murre on kokonainen kielijärjestelmä: murteella on paitsi oma sanastonsa myös ja ennen kaikkea oma kielioppinsa. Esimerkiksi Iisalmen murteen sanonnan ”Hee hulinoo ja muorin peätä seenään” tunnistaa savolaismurteeksi, vaikka ilmauksen kaikki sanat kuuluvat myös yleiskieleen.

Tosin slangillakin on oma kielioppinsa varsinkin siinä mielessä, että slangi äännerakenteeltaan poikkeaa runsaastikin muista suomen kielen murteista mm. vieraiden äänteiden ja sananalkuisten konsonanttiyhtymien suosimisen ja vokaalisoinnun puuttumisen takia (buli, snadi, skrinnarit, fyrkka). Nämä äännepiirteet kuuluvat kuitenkin vain slangisanoihin, eivät Helsingissä käytettäviin yleissuomalaisiin sanoihin.

Lisäksi murteet ovat olleet omilla alueillaan laajasti käytössä: niitä ovat puhuneet naiset ja miehet, vanhat ja nuoret. Helsingin slangi taas on ollut etupäässä poikien ja nuorten miesten kieltä.


HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.6.2005.