Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

”Missä lienee koittaa huomen?”

Verbin tapaluokista eli moduksista potentiaali on suomen kielessä melko harvinainen. Erityistä verbinmuotoa epävarman tai mahdollisen tekemisen ilmaisemiseen (saanee, juossee) on vanhastaan käytetty vain itämurteissa eli savolais- ja kaakkoismurteissa. Muiden murteiden puhujista se on saattanut tuntua paperinmakuiselta.

Ilmeisesti juuri potentiaalin harvinaisuuden vuoksi sen muodostus tuottaa joskus vaikeuksia. Useimmista verbeistä se muodostetaan ne-tunnuksen avulla: ”Kokous saanee käsiteltäväkseen muutosehdotuksen.” ”Nähnenkö sitä päivää?” Ongelmia tuottavat joskus kuitenkin sellaiset muodot kuin juossee (ei ”juoksenee”) ja surree (ei ”surenee”). Sanotaan siis: ”Hänenkin vuoronsa tullee aikanaan.” ”Päässeekö tavallinen ihminen mukaan lainkaan?” On myös huomattava, että passiivimuotojen potentiaaliin kuuluu loppu-n: ”Pintamateriaalin valinnasta päätettäneen vihdoinkin.” ”Asiassa noudatettaneen seuraavaa käsittelyjärjestystä.”

Muodostukseltaan poikkeuksellinen on olla-verbin potentiaali. Se pohjautuu kokonaan eri sanaan kuin verbin muut muodot: lienen, lienet, lienee jne., runollisesti lien, liet, lie, esimerkiksi ”Asia lienee selvä.” ”Hän lienee tehnyt vaikutuksen.”.

Ehkä juuri poikkeuksellisen muodostustavan vuoksi olla-verbin potentiaali on lähtenyt omille teilleen. Sitä on ruvettu käyttämään seuraavaan tapaan: ”Tämä lienee vaatisi uusia menetelmiä.” ”Mitä lie siellä tapahtuu?” ”Muuta yhteistä ei sitten liene olekaan.”

Tällaisissa tapauksissa lienee-verbiä on käytetty luonnehtimassa tekemisen tapaa samaan tapaan kuin partikkeleita ehkä, varmaankin tms. Lienee ei kuitenkaan ole näiden kaltainen taipumaton sana. Se on taipuva verbinmuoto, ei vain toisen verbin avuksi kivettynyt lisä. Jos potentiaalia käytetään, sanotaan siis: ”Tämä vaatinee uusia menetelmiä.” ”Mitä siellä tapahtunee?” ”Muuta yhteistä ei sitten lienekään.”

Miten sitten ne, joista potentiaali tuntuu vieraalta, ilmaisevat epävarmaa tekemistä? Kielessä on muitakin, monien puhujien mielestä luontevampia keinoja ilmaista luultavaa, epävarmaa tai mahdollista tekemistä. Yksi keino on käyttää epävarmuutta ilmaisevia sanoja kai, ehkä, ilmeisesti, luultavasti, kaiketi jne.

Toinen keino on käyttää verbejä, joiden merkitys jo ilmaisee epävarmaa tekemistä, esimerkiksi mahtaa, saattaa, taitaa jne.: ”Mitähän se mahtaa tarkoittaa?” ”Taitaa tulla sade.” ”Se on saattanut olla tarkoituskin.”


ANNELI RÄIKKÄLÄ

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 30.9.1997.