Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Metsänhaltijoista

Lehdissä on ihmetelty, miksi Jean Sibeliuksen kadoksissa ollutta orkesteriteosta kutsutaan suomeksi Metsänhaltijaksi. Monen mielestä Metsänhaltia olisi oikeampi nimi.

Onko olemassa haltioita vai pelkkiä haltijoita? Koulussa opetettiin sanan haltia tarkoittavan sitä pientä tontun sukuista olentoa, jonka voi tavata metsässä tai sadussa. Sanalla haltija taas oli opettajan mukaan konkreettisempi, omistamista ilmaiseva merkitys, ja piti olla tarkkana, ettei tästä sanasta unohtanut j-kirjainta.

Molemmat sanat pitäisi kuitenkin kirjoittaa samalla tavalla. Perusteena on se, että vaikka merkitys on eriytynyt kahdeksi, kyseessä on pohjimmiltaan sama sana, verbin hallita yhteyteen liittyvä tekijännimi, johon nykynormien mukaan aina kuuluu johdin -ja.

Tälle kannalle asettui nykyisen suomen kielen lautakunnan edeltäjä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta jo 1937. Asiasta keskusteltiin vielä seuraavana vuonna ja oltiin edelleen samaa mieltä.

Suosituksen perustelun mukaan on aiheetonta erottaa mytologista olentoa konkreettisesta hallussapitäjästä, koska mytologisen olennonkin kuvitellaan hallitsevan eli vallitsevan omaansa – esimerkiksi järven haltijan järveä, metsän haltijan metsää.

Haltia on siis ihan sama sana kuin haltija, sen oikeinkirjoitusasu vain on vanhentunut. Tuo vanha, nykynormien mukaan siis oikeastaan väärä, kirjoitusasu on säilynyt mm. sukunimessä Haltia – samaan tapaan kuin vaikkapa nimessä Vartia, jonka nykyasu tietenkin olisi Vartija. Aikaisemminhan kirjoitettiin myös esimerkiksi menijän sijasta meniä.

Sanakirjoista ja kielioppaista nykysuositus on kyllä ollut luettavissa, mutta se ei ole oikein tahtonut mennä perille. Myytti haltioiden ja haltijoiden erosta on säilynyt sitkeästi: esimerkiksi Kielitoimiston puhelinneuvonnan asiakkaista monilla on yhä vahva käsitys kahden erillisen sanan olemassaolosta.

Ilmeisesti kielenkäyttäjillä tässä yhteydessä on ollut tarve erottaa erimerkityksiset sanat, ja yhdenkin kirjaimen ansiosta ero on tuntunut säilyvän. Käytännössä erottelu on tarpeetonta, koska tekstiyhteys paljastaa kummasta haltijasta on kysymys.


RIITTA ERONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.8.1996.