Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Merkkitavaraa

Miksei Suomen kielen perussanakirjassa ole hakusanaa ”koskenkorva”, ihmetteli kaksikin kirjan arvostelijaa kritiikissään. Sitä ei ole, koska Koskenkorva – tai tarkkaan ottaen  ”Koskenkorvan viina” – on tuotenimi ja kirjoitetaan isolla k:lla.

Esimerkiksi viski, votka, konjakki ja calvados ovat juomatyyppien nimityksiä, mutta Koskenkorva on se yksi ja ainoa, suomalainen klassikko maustamattomien viinojen ryhmässä. Tuotenimiä ei sanakirjaan ole otettu.

Monet tavaramerkit ovat kuitenkin muuttuneet ihmisten mielissä yleisnimien luonteisiksi. Puhutaan esimerkiksi ”teflonpannusta” tietämättä, että Teflon on pinnoiteaineen rekisteröity tuotenimi. Samoin Hyla-kerma on vain yhden valmistajan vähälaktoosinen tuote; kilpailijoiden on käytettävä vastaavista tuotteistaan omia nimityksiä. Jopa Kännykkäkin on rekisteröity; yleisnimiä ovat taskupuhelin ja käsipuhelin sekä matkapuhelin, joka on näitä laajempi käsite ja voi tarkoittaa myös esimerkiksi autoon kiinteästi asennettua puhelinta.

Sanakirjan kannalta tällaiset tavaramerkit ovat ongelmallisia. Vaikka nimityksiä käytetään aivan vakiintuneesti yleisniminä, sanakirjantekijä ei voi niitä sellaisiksi väittää ilman seuraamuksia, sillä tavaramerkkien käytöstä on säädetty lailla. Puhe on tietysti toinen juttu: kukaan ei pysty sanomaan, puhummeko isoin vai pienin kirjaimin ja tarkoitammeko tiettyä tuotetta vai sen lajitoveria.

Sanakirjassakin tavaramerkki voi kyllä olla mukana, mutta se on silloin myös sellaiseksi selitettävä. Näin on tehty kännykälle tulossa olevassa Perussanakirjan sähköisessä cd-rom-versiossa, johon tulee paljon uusiakin hakusanoja. Painetun sanakirjan ilmestyessä sanan puuttumista ihmeteltiin, koska harva osaa edes epäillä nimitystä muuksi kuin yleisnimeksi.

Niin koskemattomia eivät tavaramerkitkään ole, ettei niitä voisi taivuttaa sijamuodoissa niin kuin muitakin sanoja. Sellaistakin on nimittäin vaadittu. Tavaramerkkijuristit ovat esittäneet, että tavaramerkkien pitäisi kaikissa tapauksissa esiintyä rekisteröidyssä perusmuodossaan.

Näinhän ne monissa muissa, rakenteeltaan toisenlaisissa kielissä helposti esiintyvätkin. Olisi kuitenkin hankalaa, jos suomen kielessä ei  voisi  käyttää Marimekon pukuja, pestä Bio Luvililla, juoda Coca-Colaa tai lukea Helsingin Sanomia, vaan pitäisi aina käyttää ”Marimekko-pukuja”, pestä ”Bio Luvil ‑pesuaineella”, juoda ”Coca-Cola-juomaa” ja lukea ”Helsingin Sanomat ‑nimistä lehteä”. Kankeaa olisi. Suomi ei suju taivuttamatta, ja erisnimet taipuvat siinä kuin yleisnimetkin.


EIJA-RIITTA GRÖNROS

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 5.11.1996.