Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Markasta euroon

Tiesiköhän monikaan niistä malttamattomista, jotka viime uudenvuodenyön pakkasessa jonottivat Suomen Pankin edessä euroseteleitä, millaista historian siipien havinaa tässä jonottamisessa oli. Samoin nimittäin jonotettiin 13. marraskuuta 1865 silloisen Suomen Pankin edessä ensimmäisiä kappaleita Suomen omaa rahaa, johon suurin ponnistuksin ja taitavalla Venäjän-diplomatialla oli saatu lupa v. 1860. Jonottajat saivat silloin tosin vain 25- ja 50-pennisiä; markkojen vaihtaminen aloitettiin puolta vuotta myöhemmin.

Yhtään kuvaa vuoden 1865 rahanjonottajista tuskin on olemassa, ja voi vain arvata, millaisia ajatuksia ja tunteita heidän päässään liikkui. Vaikka markan suhde ruplaan olikin vielä kiinteä (markan arvo oli neljäsosa ruplasta), tie Suomen rahajärjestelmän itsenäistymiselle oli auennut. Sillä täytyi olla myös suunnaton merkitys kansallisen itsenäistymisen pyrkimyksille. Kun markan tuloon liittyi niin vahvoja valtiollisen itsenäistymisen toiveita, ei ihme, että siitä luopuminen nyt on herättänyt monissa pelkoa päinvastaisesta.

Miksi rahayksikkömme nimeksi tuli juuri markka? Monet luulevat, että saimme sen Saksasta. Se ei pidä paikkaansa, sillä siellä markka otettiin käyttöön myöhemmin kuin Suomessa, 1871. Paikkaansa ei tarkkaan ottaen pidä sekään, että olisimme saaneet markan vasta 1860. Tosiasiassa markka tunnettiin maassamme jo 1300-luvulla, kun meillä Ruotsiin liittämisen jälkeen tuli käyttöön Ruotsin rahajärjestelmä. Se perustui markkaan (mark), joka puolestaan jakautui kahdeksaan äyriin (öre). Ennen Kustaa Vaasan aikaa ne tosin olivat vain laskuyksikköjä; suurin leimattu raha oli aurtua (örtug). Käytössä oli jo 1300-luvulla myös penninki (penning) ja sen puolikas ropo (skärv). Mainintoja niin markasta kuin muistakin rahayksiköistä löytyy ainakin Mikael Agricolan 1500-luvulla ilmestyneistä teoksista.

Alun alkaen markka on ollut painoyksikkö, niin kuin monet muutkin rahat, muun muassa punta ja drakma. On hyvin ymmärrettävää, miksi rahajärjestelmä on perustunut painoon: lyödyn rahan arvo määräytyi sen sisältämän jalometallin määrän mukaan. Painoyksikkönä markka (mark) on tunnettu Ruotsissa ja koko Skandinaviassa jo 800-luvulla, sittemmin muuallakin Pohjois-Euroopassa. Markka juontuu germaanisesta sanasta, joka tarkoittaa merkkiä.

Kun 1850-luvun lopussa mietittiin oman rahayksikön nimeä, ehdotettiin sanaa mark juuri sillä perusteella, että se – senaatin tietämän mukaan – on vanhin Suomessa tunnettu raha. Mark-asu korjattiin pian suomalaisempaan muotoon markka. Sen sadasosan nimeksi ehdotettiin ensin osaa, mutta sitten keksittiin penni ruotsin penning-sanasta.

Muitakin rahannimityksiä kuin markka oli toki esillä, esim. Y. S. Yrjö-Koskisen ehdotus suomo, joka on mielenkiintoinen siksi, että siinä kansallisen rahan nimi yhdistyi maan ja kansan nimeen. Samaan tapaan oli muodostettu Ranskan frangi. Suomo oli mainio ehdotus, mutta ehkä siihen pelättiin liittyvän liikaa kansallista uhoa, ties vaikka olisi menetetty koko raha. Kun se nyt on tapahtunut, lohduttakoon edes se, että uusi raha euro edustaa samaa sananmuodostustapaa kuin suomo – tosin ilman sitä kansallista uhoa.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 26.2.2002.