Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Luumut tummat niin kuin syksyinen yö?

Alakouluikäiset lapseni eivät lakkaa naureskelemasta sille, että kaupan omatoimivaa'an näppäimissä lukee luumu tumma ja kurkku kotimainen. Heistä sanat ovat kummallisessa järjestyksessä. Heidän mielestään vaa'assa pitäisi lukea tumma luumu ja kotimainen kurkku. Samoinhan he sanovat kaunis ilma, pieni tyttö ja kallis lelu.

Lasten kielikorva on tarkka. Suomen kielessä adjektiivimäärite tosiaan yleensä edeltää pääsanaa. Myös monissa muissa kielissä järjestys on sama: ensin adjektiivi, sitten sen pääsana. Niinhän on esimerkiksi englannissa ja ruotsissa. Myös päinvastainen järjestys on maailman kielissä mahdollinen. Esimerkiksi ranskan kielessä adjektiivin normaali paikka on pääsanan jäljessä.

Miksi suomalaisen kaupan vaa'assa sitten lukee hassusti luumu tumma? Selitystä voi etsiä tekstikäytännöstä, joka on hinnastoissa ja tilausluetteloissa perin tavallinen. Niissähän lukee kierrekansio, punainen ja samettihame, pitkä. Hinnastoissa ja tilausluetteloissa on kyse hierarkkisesti järjestetystä luettelosta. Luettelon päähakusana on kierrekansio tai samettihame, mutta alakohdat on sen jälkeen ilmaistu jälkimääritteellä. Niinpä lukija ensin etsii kohdan kierrekansio tai samettihame ja sitten kohdan punainen tai sininen, pitkä tai lyhyt. Sanan jälkeinen tarkenne voi olla muukin kuin adjektiivi: kierrekansio, muovia; samettihame, koot 36–42.

Samalla tavoin hedelmien punnitsija etsii ensin näppäimen, jossa lukee luumu tai kurkku, ja sen löydettyään tarkistaa, onko kyseessä tumma vai keltainen luumu tai kotimainen vai ulkomainen kurkku. Aikuista vaa'an luumu tumma ei juuri hätkähdytä, sillä hän on tottunut vastaavaan käytäntöön muissa yhteyksissä. Lapsella sen sijaan on vähemmän kokemusta samantyyppisistä luetteloteksteistä – mainostajien lähettämissä lelukuvastoissakin tavallisempi näkyy olevan sanajärjestys iso kuorma-auto, pieni kuorma-auto. Lapsi vertaa lukemaansa ilmausta itselleen tuttuihin, lähinnä kertoviin teksteihin, joissa adjektiivimäärite yleensä edeltää pääsanaa. Niinpä hän pitää ilmausta luumu tumma kummallisena, kunnes kokemusta erilaisista teksteistä karttuu.

Adjektiivin voi tavata pääsanan jäljessä muuallakin kuin luetteloteksteissä. Niinpä lasta voidaan hellitellä sanoin tyttö pieni, kulta rakas. Muita tunnesävyjä ehkä kuulee huomautuksesta: ”Mies hyvä, eihän sitä noin tehdä!”

Myös runoissa ja lauluissa adjektiivien paikka on usein vasta pääsanansa jäljessä, sillä runoilija asettaa sanansa rytmin vaatimusten mukaisesti. Niinpä laulamme: Silmät tummat niin kuin syksyinen yö.” Monissa muissakin tutuissa lauluissa tapaa samaa sanajärjestystä jo heti ensi rivillä: ”Sä kasvoit, neito kaunoinen”, ”Tiedän paikan armahan”, ”Tuulet leudot tuoksuaa”, ”Suo mulle maja rauhaisa. Myös vaka vanha Väinämöinen oli tietäjä iänikuinen eikä suinkaan iänikuinen tietäjä.

SALLI KANKAANPÄÄ

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.1.2000.