Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Limasieniä ja poroveikkoja

Sienten käyttö ihmisravinnoksi on suuressa osassa Suomea historiallisesti myöhäinen ilmiö. Hilkka Uusivirta kertoo Suomalaisen ruokaperinteen keittokirjassaan, että vielä 1800-luvun lopulla monipuolisia sieniruokia syötiin vain Kymijoen–Pielisjärven linjan itäpuolella. Vanhastaan sieniä oli syöty vain Karjalankannaksella ja Raja-Karjalassa. Länsi-Suomessa sienten syöminen tuli lopullisesti tutuksi vasta siirtoväen asuttamisen yhteydessä. Siten myös sienten nimitykset ovat laajalti uutta, koulusta ja kirjoista opittua sanastoa, vaikka murteisiin kyllä kuuluu sienisanastoa vallankin siellä, missä sienten syönti on vanhastaan ollut tapana.

Nyttemmin useimmat sentään tuntevat mm. tatin, sekä sanana että sienenä. Historiallisesti samaa perua oleva sana kuuluu myös viron kieleen (tatt), mutta virossa se merkitsee muuta, nimittäin (nenästä valuvaa) limaa, räkää. Viron tatine (”tattinen”) merkitsee räkäistä, tattnina (”tattinenä”) räkänokkaa. Tattien yleisnimitys taas on puravik. Sieniin viittaavia ovat sentään lehmäntattia merkitsevä venetatt (”venäjänräkä”) ja eräiden tattilajien nimitykset tatik ja tatikas (”limakas”).

Ilmeisesti viron tatt-sanan merkitys (nenästä valuva) lima on vanhempi, suomen tatti-sanan taas myöhemmin kehittynyt. Vallankin niitä suomalaisia, jotka vieroksuvat sieniä ja niiden syömistä, voi huvittaa se, että sienten ystävissä intohimoja herättävät tatit ovat saaneet nimensä limaisuudesta. Tosin nuoret tatit eivät ole erityisen limaisia sieniä (kuten vaikkapa limanuljaska), joten nimityksen taustana on ehkä ollut mätänevän sienen limaisuus.

On huomattava myös, että suomen murteissa tatti usein merkitsee vähän eri asiaa kuin yleiskielessä. Koivistolla on tiedetty, että ”kaik tatit mist tul maitoo olliit syötävii”. Puhe on siis rouskuista, mutta tatti-sanalla ymmärretään kaikkia sieniä. Toisaalta mm. Joutsenossa ja Lumivaarassa vain syötäväksi kelpaamattomat sienet ovat olleet tatteja, syötäväksi kelpaavat taas sieniä.

Missään suomen murteessa ei ainakaan enää tunneta tatti-sanaa limaa merkitsevänä, joten kehityskulku lima-merkityksestä sieni-merkitykseen on voinut olla tämäntapainen: ensin on käytössä ollut limasientä merkitsevä yhdyssana tattisieni, mutta myöhemmin, kun tatti-sanan lima-merkitys on kenties unohtunut, on yhdyssanan perusosa sieni kadonnut, ja sientä on jäänyt merkitsemään pelkkä tatti.

Itse tattisienten nimitykset ovat nekin murteissa kirjavat. Harvinaisia tattilajien nimityksiä ovat mm. koviainen (= herkkutatti) ja lehmänlöllö (= lehmäntatti). Runsaammin taas on erilaisia poro-alkuisia tatin nimityksiä: mm. poroviekka, porovikka, poroviuhka, jopa poroveikka ja poroveikko. Poroveikko ei kuitenkaan liity sorkkaeläimiin eikä iloisiin velikultiinkaan vaan on lähisanojensa kanssa samaa perua kuin tattia merkitsevä viron puravik-sana. Tässä suomen ja viron sanojen merkitykset siis vastaavat toisiaan. Sana on kummassakin kielessä lainaa venäjästä, tattia merkitsevästä borovik-sanasta. Sana siis on lähtöjään itäinen kuten sienten syöminenkin.


HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.10.2003.