Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lautamiehen lauta?

Syksyllä vietettiin Espoossa lautamiesyhdistyksen 25-vuotisjuhlaa. Siellä nousi esille juhlan aiheen kannalta tärkeä kysymys: mistä tulee lautamies-sanan lauta? Yleisöstä joku tarjosi vastaukseksi tämän lehden Kirstin ja Torstin palstalta muistamaansa selitystä: kyseiset miehet istuivat laudalla – sitten kun eivät enää istuneet käräjäkivillä.

Millä ihmeen laudalla? Kaksitoista lautamiestä istua kököttämässä vieri vieressä kuin varikset aidalla? Voisiko se olla mahdollista?

Sanan selittäjä muisti kyllä lukemansa suurin piirtein oikein, mutta häneltä oli jäänyt huomaamatta kommentti, jonka eräs lukija oli lähettänyt seuraavan viikon palstalle. Siinä esitettiin vakuuttavasti, että lauta merkitsee tässä yhteydessä pöytää, niin kuin menneinä vuosisatoina muutenkin. Todisteeksi hän vetosi sukukieleen viroon, jossa lauta merkitsee vieläkin pöytää.

Jälkimmäinen selitys, että lauta tarkoittaisi pöytää, jonka ääressä lautamiehet olisivat istuneet, tuntuu kyllä ensin edellistä uskottavammalta. Tähän tietoon asia mainitulla palstalla myös jäi. Mutta onko sekään lopullinen totuus? Pari asiaa jäi epäilyttämään.

Monissa sukukielissä, muun muassa Virossa, lauta (laud) tosiaan merkitsee pöytää. Suomessa siitä kuitenkin on yllättävän vähän merkkejä, murteissa sen paremmin kuin edes vanhimmissa teksteissä. Vanhan kirjasuomen (1500-luvulta 1800-luvun alkuun) sanakirjan lauta-artikkelissakin (3. osassa, tekeillä) ainoana pöytään viittaavana esimerkkinä mainitaan leipälauta. Onko siis lauta-sanan pöytä-merkitys kadonnut kielestä jo ennen Agricolan aikoja? Kuinka vanha sana lautamies oikein on?

Lautamies kuuluu tosiaan hyvin vanhaan lakikielen sanastoon ja lienee ollut käytössä jo varhain keskiajalla. Kirjallisia mainintoja sanasta on ensimmäisistä lainsuomennoksista alkaen, 1500-luvun lopulta: ”ottacon käräjäs kihlacunnan duomarild ia lautamiehild todistus kirian.” ”Jos lautamies åtta lahiat, ei ikänänsä pidä sittä laudalle pandaman.”

Samoissa teksteissä lauta esiintyy myös yksinään: ”Joca laillisesti cocouxehen eli Laudhalle nimitetty on – –.” ”Cosca seitsemän laudasa istu, silloin on oikeus tuomion voipa.” Lauta on siis merkinnyt lautamiehistöä tai mahdollisesti koko oikeudenistuntoa.

Tärkeä argumentti lautamiehen pöytä-selitystä vastaan on se, että niin pitkälle kuin muistitieto ulottuu, lautamiesten tiedetään istuneen käräjäpaikalla aina penkeillä seinän vierellä eikä pöydän ääressä; pöytä oli tuomaria ja hänen papereitaan varten. Ennen vanhaan käräjiä pidettiin usein vaatimattomissa oloissa ja pienissä tuvissa, joissa ei voinut edes olla tilaa niin isolle pöydälle kuin 12 lautamiestä olisi tarvinnut. (Myöhemmin heitä tosin oli vähemmän.)

Lakikielen historian tutkija Paavo Pajula esitti jo 1950-luvulla lautamies-sanalle kummankin selityksen mutta asettui itse penkin kannalle – edellä mainituin perustein. Myöhempi tutkimus ei ole tuonut lisävalaistusta asiaan.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.2.2006.