Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Laukkaleipää

Ruokakaupassa osui silmääni rasia, jossa oli kuivattuja, valkosipulilla maustettuja ruisleivän paloja. Rasian päällä luki muistaakseni ”Laukkaleipää”, ja kannessa oli laukkaavan hevosen kuva. En ymmärtänyt ensin lainkaan nimen ja kuvan yhteyttä. Sitten selvisi: etiketin tekijä ei ollut tuntenut vanhaa, sipulia tarkoittavaa laukka-sanaa, vaan oli yhdistänyt sen hevosen laukkaan – ellei sitten kyseessä ollut tietoinen mainoskikka.

Kasvitieteen termi laukka eli sipuli tarkoittaa laukkakasvien heimoon (Alliaceae) kuuluvia kasveja, joilla on yleensä maanalainen sipuli, pitkä lehdetön varsi ja sarjamainen kukinto. Suomessa kasvavia luonnonvaraisia laukkoja ovat nurmilaukka, hietalaukka, käärmeenlaukka ja ruoholaukka sekä Ahvenanmaalla kasvava rauhoitettu karhunlaukka. Useita kauniskukintoisia laukkoja viljellään koristekasveina.

On myös laukkoja, joita viljellään ruokataloudessa käytettäviksi. Hyötykasveina käytettäviä laukkoja kutsutaan tavallisesti sipuleiksi: ruoka‑ eli kepasipuli, hillosipuli, punasipuli, valkosipuli, ruohosipuli, purjo(sipuli) jne. Joitain syötäviä sipulikasveja on nimitetty myös laukoiksi. Niitä ovat ruoholaukka eli ruohosipuli, purjolaukka eli purjo ja valkosipulia tarkoittava kynsilaukka. Ensimmäinen kirjallinen suomen kielen laukka-sanan esiintymä on Martin maanlaissa noin vuodelta 1570: ”Nytt mene mies Toisen yrti Tarhan eli kaali tarhan, warasta laukoi, yrteiä eli kaalia”.

Murteissa tunnetaan vielä sipulia tarkoittava sana lyökki, myös asuissa lööki ja löökki. Jälkimmäisistä muodoista huomaa, että sana pohjautuu ruotsin sipulia tarkoittavaan sanaan lök. Laukan ja lyökin alkuperä on sama: niiden vanhaksi, germaaniseksi lähtömuodoksi on arveltua muotoa lauka.

Se, että kaksi näinkin erihahmoista sanaa pohjautuu samaan sanaan, johtuu siitä, että sanat on lainattu kieleemme eri aikoina. Laukka-sanassa näkyy vanha germaaninen lähtömuoto, lyökki on taas lainattu vasta silloin, kun lauka-sana oli jo muuttunut ruotsin kielessä muotoon lök. Ensimmäinen suomenkielinen kirjallinen merkintä sanasta on vuodelta 1775 Johan Bergmanin kirjoituksessa ”Neuwo – kuinga tawalliset kulku- ja tarttuwaiset taudit – taitawat estetyxi ja paratuxi tulla”. Tekstissä mainitaan merilyökki eli merisipuli, kasvi jota käytettiin muun muassa vesipöhön hoitoon.

LIISA NUUTINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 8.3.2009.