Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kiitos käynnistä!

Lähikaupan poistumisovessa lukee ”Kiitos käynnistä!” Aina sen nähdessäni muistan, miten vastikään lukemaan oppinut poikani aikoinaan tuijotti tekstiä hämmästyneenä ja kysyi sitten: ”Mikä pitää käynnistää?” Hän tulkitsi sanan käynnistä pikkupojan kokemusmaailmasta lähtien kehotukseksi, käynnistää-verbin muodoksi, ei aikuisen tavoin kohteliaisuusfraasin osaksi, ja oletti, että jossain olisi mukava laite, jonka saisi panna käyntiin.

Kun sana, sananmuoto tai pitempikin kielen ilmaus voidaan tulkita eri tavoin, puhutaan monimerkityksisyydestä. Käynnistä voi siis olla sekä substantiivin käynti elatiivimuoto että verbin käynnistää imperatiivimuoto, käynnistin joko saman verbin imperfektimuoto tai verbistä edelleen johdetun substantiivin, laitteen nimen, yksikön nominatiivimuoto.

Vastaavia esimerkkejä on paljon: sananmuoto kukkia on sekä verbin perusmuoto että substantiivin kukka monikon partitiivi, luovin joko luovia-verbin muoto tai adjektiivin luova superlatiivi (”Hän oli oppilaistani kaikkein luovin”).

Kielessä on myös perusmuodoltaan samannäköisiä mutta erimerkityksisiä ja myös eri alkuperää olevia sanoja, sellaisia kuin kuusi (joka voi olla joko puu tai lukusana) ja riski (vaaraa tarkoittava riski on lähtöisin englannin risk-sanasta, hiukan arkityylinen, vahvaa tarkoittava adjektiivi riski taas ruotsin sanasta frisk) .

Monitulkintaisten muotojen runsauden perusteella voisi luulla syntyvän paljonkin viestintävaikeuksia, mutta sanan merkitys on yleensä käyttöyhteydessään selvä. Kielenoppijoille, niin lapsille kuin suomea vieraana kielenä opiskelevillekin, sekaannuksia voi kuitenkin sattua. Monimerkityksisyys tarjoaa myös loputtomasti mahdollisuuksia leikkiä kielellä, mitä esimerkiksi mainostajat käyttävät hyväkseen.

Joskus monimerkityksisyyttä syntyy myös siksi, että ilmaus on muotoiltu epätäsmällisesti tai peräti väärin. Varoitusmerkki, jossa lukee

AJA HILJAA

LAPSIA

on monimielinen, sillä se johtaa ajattelemaan ajaa-sanan muita kuin autolla ajamisen merkityksiä: minne lapset pitää ajaa vai pitääkö heitä ajaa takaa? Pilkku tai ajatusviiva hiljaa-sanan jälkeen ei jättäisi tilaa hilpeille rinnakkaistulkinnoille.

Tämän jutun otsikon ilmauksessa taas pitäisi sanojen välissä olla pilkku, jotta oikeinkirjoitusnormit sisäistänyt aikuinen pikkupojan tavoin tulkitsisi sen kehotukseksi käynnistää jotakin.


RIITTA ERONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 9.12.1997.