Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kielikylpyjä rautakaupassa

Rautakaupassa voi käydä paitsi ostoksilla myös sanavarastoaan kartuttamassa. Ainakin suurissa itsepalvelumyymälöissä jokaisen tuotteen kohdalla on koodinumeron ja hintatiedon lisäksi tuotteen nimi. On litteäkupukantaruuvia, silmukkakita-avainta, lukkorengaspihtiä ja teräskiprokkia.

Nimikkeitä lukiessa selviää pian, miten paljon on olemassa sanoja ja termejä, joita ei tunne ja joita ei ole koskaan kuullutkaan. Kuitenkin kyse voi olla hyvinkin tutuista tavaroista, sellaisista, joiden kanssa ellei aivan päivittäin niin ainakin usein joutuu tekemisiin.

Esimerkiksi haka, jonka avulla ikkunan saa lukituksi raolleen tuuletuksen ajaksi, on nimeltään tuulihaka. Mutteri, jonka kiertämiseen ei tarvita mitään työvälinettä vaan jonka pystyy kiristämään sormien avulla mutterissa olevista siivekkeistä, on rusettitulppa. Niitti, joka koostuu kahdesta toisiinsa painonapin eli nepparin lailla liittyvästä osasta, on sisarniitti. Nauha tai vyö, jolla taakan saa sidotuksi esimerkiksi auton kattotelineeseen, on sidontaliina.

L:n muotoinen kappale, joka liittää kaksi toisiinsa nähden suorassa kulmassa olevaa putkenpäätä, on kulmayhde. T:n muotoinen kappale, joka yhdistää kolmea putkenpäätä, on taas haarayhde. Sitä kappaletta, joka sitoo esimerkiksi säiliön pohjasta lähtevän putken säiliöön, sanotaan lähtökaulukseksi.

Tavallinen suomalainen hallitsee kielensä yleissanaston. Erikoisalojen sanastosta hän tuntee keskeisimmät termit, aina ei niitäkään. Vasara, höylä ja kirves ovat kaikille tuttuja, moska (talttavasara), kava (vuoluhöylä) ja talso eli telso (kourukirves) vain harvalle.

Nykysuomen sanakirjan yli 200 000 hakusanasta yksittäinen kielenpuhuja käyttää vain pientä osaa. Esimerkiksi Aleksis Kivellä on teoksissaan
13 000 – 14 000 eri sanaa. Tällaisen niin sanotun aktiivisen sanavaraston lisäksi jokaisella on passiivinen sanavarasto. Siihen kuuluvat ne sanat, jotka ihminen tuntee ja joiden merkityksen hän tietää, mutta joita hän ei omassa puheessaan käytä. Yhden ihmisen passiivinen sanavarasto käsittää erään arvion mukaan keskimäärin 50 0000 sanaa. Aktiivisen ja passiivisen sanavaraston ulkopuolelle jäävät vielä ne sanat, jotka ovat kielenkäyttäjälle täysin vieraita ja joita hän ei osaa mielessään liittää mihinkään tarkoitteeseen.

”Joka härillä kyntää, se häristä puhuu.” Kunkin ihmisen sanavarasto määräytyy sen mukaan, millaisessa maailmassa hän elää, mikä on hänen kasvuympäristönsä, mitä kouluja hän on käynyt, mitä hän työkseen tekee ja mitä hän vapaa-aikanaan harrastaa. Niiden käsitteiden nimitykset, jotka jollakin tavalla ovat hänelle tähdellisiä, kuuluvat hänen puheeseensa, muodostavat hänen sanavarastonsa. Suomalainen ei tarvitse eikä hänen kieleensä kuulu kamelin valjaiden osien nimityksiä. Afrikassa puhuttavissa kielissä tuskin on vastinetta sanalle potkukelkka.

Toinen yksilön sanavarastolle ominainen seikka näyttäisi olevan se, että kokonaisuudet käyvät osien edellä. Autoa ajava ei ajattele istuvansa kardaaniakselin eikä WC:ssä asioiva vesilukon yläpuolella. Vaikka useimmat meistä nuo sanat tuntevatkin, ne kuuluvat paremminkin ammattilaisten, autonasentajien ja putkimiesten, kieleen. Maallikko hahmottaa auton ja WC-istuimen mieluummin kokonaisuutena kuin osina. Hänelle tällainen karkeusaste on riittävä.


MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.10.2001.