Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kielenneuvoja lääkärinä

Kielitoimiston puhelimessa saa olla monena. Yhtenäkin päivänä soitti huolestuneen kuuloinen nainen, joka kertoi, ettei ollut pystynyt nukkumaan pariin viikkoon, sen jälkeen kun hänet oli rintasyöpäseulonnassa löytyneen ”suspektin patin” takia kutsuttu lisätutkimukseen. Siitä lähtien hän on pyöritellyt lääkärin antamaa lausuntoa saamatta tolkkua, onko hänellä syöpä vai ei. Ihmettelin tietenkin, eikö lääkäri ollut selvittänyt asiaa hänelle. Kyllä, lääkäri oli sanonut, ettei ollut syytä huoleen. Mutta kun kysyjä oli kotona alkanut tutkia lähemmin lääkärinlausuntoaan, hän huolestui uudelleen. Pelkoa herättivät siinä esiintyvät oudot lääketieteen sanat, joita hän ei pystynyt ymmärtämään, vaikka yrittikin selvittää niitä ainoan sanakirjansa, englannin sanakirjan, avulla. Mitä enemmän hän näitä sanoja tuijotti, sitä uhkaavammiksi möröiksi ne alkoivat hänen mielessään nousta. Lopulta hän ei enää kestänyt, vaan päätti soittaa, ei lääkärille, vaan Kielitoimistoon.

Eihän siinä auttanut muu kuin etsiä hyllystä Duodecimin julkaisema opus ”Lääketieteen termit” ja ruveta tutkimaan lausunnon outoja ilmauksia siitä. Uusintatarkastuksen syyn, ”suspektin” eli epäilyttävän patin, nainen kyllä ymmärsi englanninkin perusteella, mutta mitä tarkoittaa ”duktaalinen epiteeli”? Ductus-sanan (= pieni tiehyt) perusteella päättelin, että tiehyiden pintakerroksesta jotain lausuttiin.

Erityisen huolestuttavalta kysyjän mielestä vaikutti kuitenkin lausunnon kohta ”mukana on vähän stroomasoluja”. ”Strooma on elimen (tai epiteliaalisen kasvaimen) tukena oleva sidekudosverkko tai perusaine”, luen kirjasta. ”Onko se vaarallista?”, kysyy huolestunut ääni. ”Kaikkeen tässä joutuukin”, tuskailen mielessäni samalla kun yritän rauhoitella, etten ainakaan sanakirjan perusteella näe mitään hälyttävää. Tietenkin kehotan häntä vielä varmistamaan asian lääkäriltä, minullahan on vain kielitieteen koulutus.

Toivottavasti nainen pystyy nyt nukkumaan yönsä. Itse jäin miettimään tapausta suorastaan vihaisena. Jokainen, joka on ollut joskus lääkärin edessä kuulemassa tuomiota, onko hänessä syöpä vai ei, tietää sen hädän, joka siihen hetkeen liittyy. Eivät silloin aivotkaan ole kovin vastaanottavaisessa tilassa, vaikka lääkäri yrittäisikin selittää tutkimustulosten merkitystä selvällä suomen kielellä. Silloin on hyvin tärkeää, kuinka selkeää on se materiaali, jota asiakas voi rauhassa tutkia jälkeenpäin kotona.

Naisen lääkärinlausunnossa luki kyllä selvästi (?!) myös ”ei suspektaalista löydöstä” ja lopussa vielä varmuuden vuoksi ”ei malignia (= pahanlaatuista) kasvainta”, jotka hän jotenkin ymmärsi. Kuitenkin nuo muutamat vieraat sanat riittivät viemään mielenrauhan. Outo pelottaa.

Ammattikielet syntyvät ja niitä tarvitaan kollegojen kesken. Ulkopuolisille puhuttaessa ja kirjoitettaessa on kuitenkin vältettävä sisäpiirikielen ilmaisuja. Se on viestinnän perussääntöjä ja koskee niin lääkäreitä kuin muitakin ammattiryhmiä. Meillä on oikeus vaatia lääkärinlausuntoja, joita ymmärrämme ilman sanakirjojakin.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 16.11.1999.