Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kevät, touko ja kesä

Kun talvi kääntyy kevääksi ja vihdoin kesäksi, tarkkailee piintynytkin kaupunkilainen vuodenaikojen vaihtelua. Koska vuodenajat ovat pohjoisilla seuduilla aiemmin vaikuttaneet jokapäiväiseen elämään vieläkin enemmän kuin nykyisin, tuntuisi ilmeiseltä, että myös vuodenaikojen nimitykset olisivat kielessä vanhoja. Syksy ja talvi kuuluvatkin vanhimpaan omaperäiseen sanastoomme, joka on pitkälti suomensukuisille kielille yhteistä. Suomen ja unkarin sanaparista talvitél yhteyden huomaa maallikkokin. Sen sijaan sen havaitsemiseen, että unkarin ’syksyä’ merkitsevä sana ósz (ääntöasu öös) on samaa juurta kuin suomen syksy, tarvitaan jo kielitieteellistä koulutusta.

Entä kevät ja kesä? Kesä-vuodenajasta ei suomen kielen puhuma-alueella ole ollut käytössä yhteistä nimitystä. Lännessä kesän nimityksenä on suvi, joka kyllä kuuluu yleiskieleenkin mutta on sävyltään lähinnä runollinen ja ylätyylinen. Itämurteissa on puhuttu kesästä, josta on tullut vuodenajan neutraali yleiskielinen nimitys. Näistä kahdesta nimityksestä suvi on vanhempi. Kesä-sanan alkuperästä on eri käsityksiä: sitä on arveltu lainasanaksikin.

Suvi-sana on kuitenkin laajalti käytössä myös idässä ja pohjoisessa, siis siellä, missä vuodenajan nimityksenä on kesä. Noilla seuduilla suvi-sana merkitsee ’suojasäätä’. Samoin on toisinkin päin: vaikka ’kesän’ nimityksenä lännessä on suvi, kuuluu kesä-sana moniin läntisiin murteisiin, mutta merkityksenä ei niissä ole ’kesä’ vaan ’kesanto’. Näin on laita myös virossa: ’kesää’ merkitsevä sana on sielläkin suvi, ja kesa merkitsee niin ikään ’kesantoa’. – On muuten arveltu, että kuukauden nimitys kesäkuu ei alun perin olisikaan merkinnyt ’suvikuuta’, niin kuin nykyisin ymmärrämme, vaan ’kesantokuukautta’.

Kevät on sanana ainakin kolmatta tuhatta vuotta vanha, mikä näkyy siitä, että se kuuluu kaikkien suomen lähisukukielten sanastoon: esimerkiksi viroksi ’kevät’ on kevad(e). Vanhinta omaperäistä sanastoamme ei kevät kumminkaan ole. Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että kevään käsite olisi ollut aiemmin tuntematon; kevät-sana vain on korvannut aiemman saman vuodenajan nimityksen. Myös aiempi nimitys elää edelleen suomen kielessä, nimittäin ’keväisiä peltotöitä, kasvavaa (kevät)viljaa’ merkitsevänä touko-sanana.

Usein pohditaan sitä, mistä sanat tulevat, mutta harvemmin kysytään, minne sanat menevät. Kevään vanhan touko-nimityksen osalta voimme kuitenkin vastata tähän harvoin esitettyyn kysymykseen. Sana ei ole kadonnut, sen merkitys vain on muuttunut. – Tällainen merkityksenmuutos on luonteva: ovathan toukotyöt kevättöitä, ja tämäntapaisista yhdyssanoista on voinut saada alkunsa touko-sanan merkityksen muuttuminen. Se taas, että juuri touko on ollut ikivanha ’kevään’ nimitys, näkyy touko-sanan etäsukukielisistä vastineista: esimerkiksi unkarin ’kevättä’ merkitsevä tavasz on samaa perua kuin touko.

HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.5.2004.