Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Ketun luolia Kiteellä

Kitee, Laukaa, Lunkaa, Vehmaa ja Voikkaa ovat Suomen kuntien ja kylien nimiä. Nimet eivät ulkoasullaan paljasta alkuperäänsä tai edes lähtökieltään. Niillä kaikilla on kuitenkin yhtäläinen syntytarina: ne ovat lyhentyneet ja lohjenneet pitemmistä ja perusmuotoa enemmän käytetyistä taivutusmuodoista.

Mitä siis on tapahtunut? Annetaanpa pohjoiskarjalaisen Kiteen pitäjän näyttää mallia. Seudun murteessa on muinoin tunnettu ketun tai muun eläimen luolaa merkitsevä kides-sana.

Pitäjännimi Kitee on lähtöisin tämän sanan sisältävästä nimestä, todennäköisesti Kiteenjoesta. Joki on aikoinaan saanut nimensä sen varrella olevien kiteiden eli ketun luolien mukaan. Tämän laajalti tunnetun joennimen kautta Kitee on vakiintunut itse pitäjän nimeksi. Nimen varhainen lähtökohta on säilynyt pitäjän ruotsinkielisessä nimessä; ruotsiksi Kitee on Kides.

Pitäjännimi Laukaa ja tammelalainen kylännimi Lunkaa kuuluvat Kiteen kanssa samaan ryhmään. Niiden taustalla ovat merkitykseltään hämärtyneet laugas ja lungas. Niin ikään ovat taivutusmuodosta alkunsa saaneet kaikki maamme Vehmaat (myös Vesivehmaa, Maavehmaa). Nimien kantana on rehevää, runsaskasvuista merkitsevän vehmas-sanan taivutusmuoto.

Kuusankosken kaupungin nimi sisältää pientä kuusta merkitsevän sanan kuusas. Nimen alkuperäisempi asu onkin Kuusaankoski, mutta lyhyempi Kuusankoski on sen korvannut. Kuusankoskella on Voikkaa, jonka nimi on kehittynyt taivutuksesta voikas : voikkaan. Näinhän taipuvat esimerkiksi maukas : maukkaan, viekas : viekkaan. Vanha perusmuoto Voikas on jäänyt kokonaan käytöstä.

Kitee, Voikkaa, Laukaa ja muut kertovat siitä, että kielemme nimiä on monesti suurempi tarve käyttää taivutettuina kuin perusmuodoissaan. Usein kerromme siitä, missä juuri olemme olleet, minne olemme matkalla, mistä olemme tulossa, mutta harvoin sen sijaan tulemme vain maininneeksi jonkin paikan nimen. Käytämme ja kuulemme siis enemmän nimien taivutus- kuin perusmuotoja. Siksi ne joskus voivat syrjäyttää alkuperäiset perusmuodot, ja niiden pohjalta voidaan taas muodostaa uusia perusmuotoja.

Näin on syntynyt myös Kitee, lyhyt ja napakka pitäjännimi, jonka alkuperäinen merkityssisältö on useimmille vieras. Tästä ei onneksi ole haittaa, sillä ei nimiä tarvitsekaan ymmärtää voidakseen niitä käyttää. Se tieto riittää, että Kitee on Kiteen nimi.


TERHI AINIALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.10.1998.