Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kesäistä lyllyttelyä

Maaseutuun liitetään kieli- ja identiteettipiirteenä usein vahva ja tunnistettava paikallinen puheenparsi ja puhumisen tapa eli murre tai aluepuhekieli. Murteista voi nauttia lukemalla tai kuuntelemalla. Kolmas tapa on puhua itse.

Ennen tehomaatalouden aikaa lehmiä pidettiin lämpimän kauden ajan metsälaitumilla. Yöksi ne kutsuttiin takaisin turvaan petoeläimiltä. Tämä lehmien ja muidenkin kotieläinten kutsuminen, huhuilu eli lyllyttely, kuten Ullavalla tavattiin sanoa, elää nykyisin lähinnä perinnekisailuissa. Nykyisin taidosta voi silti olla muutakin hyötyä.

Lehmiä kutsuttiin monin eri tavoin. Rautjärvellä tarhaan paluuta säestettiin: ”Aitse aitse, aitaa hö!” Evijärvellä tiedetään suomenruotsin puhuma-alueella huudellun: ”Kom taan Kuttuna. Huu, uu!” Kutsuhuutoon liittyi yleensä juuri paikka, jonne eläimen toivottiin saapuvan, kutsumanimi ja lisäksi erityisiä huudahdussanoja.

Merikarvialla kyseltiin: ”Kuis kudu lehmää kuis! Onko kuduij jano?” ja ”Kuistaa, kuistaa, Ruisku, misä äitir Ruisku o, kuistaa kuistaa, äidiv vasu!” Talouseläimet eivät olleet vain välttämättömiä ravinnonlähteitä vaan lähes perheenjäseniä.

Pienempiäkin elikoita maaniteltiin: ”Es uuhii, es uuhii, es pihaan es es es” (Ilomantsi), ”Ukko piika, ukko piika, kata kata kata!” (Lempäälä) ja ”Kuru piikaa kuru piikaa kuru kuru kuru!” (Luopioinen). Näin huutamalla sai lampaat ja karitsat luokseen. Kutsujen rakenne on samankaltainen: kutsumanimen toiston jälkeen tulivat huudahdussanat.

Sikoja on niin kutsuttu, kyhnytetty kuin hätisteltykin. Ne ymmärtävät pitkälti samaa kieltä kuin kissatkin, ainakin Kaustisella: ”Kistan, kistan, kis kis kis, siku siku!” Saparohännän tultua luokse voitiin rapsuteltaessa hellitellä ”Kossuni kossuni, oma kossuni” (Nivala) tai ”Siku siku, kos kos kos!” (Lappajärvi). Rovaniemellä huudahdusta ”Kos kos kos!” on käytetty myös poroja kutsuttaessa. Usein sikoja piti hätistelläkin: ”Höissö sika mehteä, tule syksyllä kottii” (Kurkijoki).

Tekeillä oleva Suomen murteiden sanakirja antaa – kesälaitumilta palattaessa – hoksaavimmille varteenotettavia vinkkejä lyllyttelyn keinoihin ja mahdollisuuksiin. Avuksi ovat myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisema kirja ja kasetti Perinnelipas 1 (1977). Esimerkiksi ruotsalainen säveltäjä Karin Rehnqvist on käyttänyt karjanhuutokutsuja osana tuotantoaan synnyttäen musiikkiinsa omintakeisen yhdistelmän vanhaa kansanperinnettä ja uutta kokeilevuutta.

MARKUS HAMUNEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 13.9.2009.