Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kauhea kankkunen

Viron taitoni koheni taannoin merkittävästi. Opin – ihan teoriassa vain –, että krapula on kassiahastus eli ”kissanahdistus”. Tämä hupaisa sana on käännöslaina saksasta. Saksan Kater tarkoittaa krapulaa mutta lisäksi kollikissaa. Myös virossa on aikaisemmin käytetty humalan jälkitilasta nimitystä kaater, joka sitten on käännetty väärin ”kissaksi” ja täsmennetty ”ahdistuksella”. Saksan krapulan nimitys Kater on peräisin kolpakkoa kallistelleiden ylioppilaiden kielestä, ja se on todennäköisesti kansanetymologia katarria tarkoittavasta sanasta Katarrh. Tauti kuin tauti.

Virossa ei käytetä klassisiin kieliin perustuvaa krapula-sanaa, kuten ei ruotsissa eikä nykyisin juuri englanninkaan puhekielessä. Suomenruotsalaiset tosin puhuvat krapulasta ja krabbiksesta. Englannissa yleisin nimitys on hangover (myös ’jäännös’), ruotsissa muun muassa bakrus (’jälkihumala’) ja puhekielinen baksmälla (’jälkiläimäys, takapotku’ tms.).

Suomessa (k)rapula-sana on kulkeutunut eräisiin murteisiinkin. Yleisin nimitys murteissa on kuitenkin kohmelo, joka on muodostettu sanoista kohme ja pohmelo. Venäläisperäinen pohmelo on alkuaan itäisen Suomen sana.

Muut krapulan nimitykset ovat enimmälti nuoria slangisanoja. Eräät, esimerkiksi flindaflunssa (flinda ’pullo’) ja lasirokko viittaavat vitsikkäästi tautiin. Monet nimitykset perustuvat päänsärky-, sydämentykytys- tai vapinaoireeseen. Tämmöisiä ovat muun muassa bulttis (vrt. ruotsin bulta ’hakata, jyskyttää’), darra (vrt. ruotsin darra ’vapista’), jysäri, tikka, tremolo (’täristen’; italialaisperäinen musiikkitermi), tärinä, vibra (vrt. vibraatio ’värinä’). Ruotsalaisen päätä paukuttavat kuparisepät (”han har kopparslagare”).

Arvoituksellisin krapulan nimityksistä on kankkunen. Sitä on tehokkaasti tehnyt tunnetuksi Juha Vainion laulu ”Kauhea kankkunen” (1967). Sakari Virkkusen Fraasisanakirjan mukaan taustalla olisi jyskyttämistä merkitsevä verbi kankuttaa. Näin tietysti voisi jysäreiden ja bulttisten perusteella ajatella. Uskottavamman selityksen ainekset löytyvät kuitenkin Heikki Paunosen valmistumassa olevasta Stadin slangin sanakirjasta.

Sana kankkunen näyttää Paunosen mukaan olevan peräisin kieltolain ajalta (1919–1932), ja siitä on ollut käytössä lyhyempikin muoto kankku. Kankku eli kannari tarkoitti myös peltistä pirtukanisteria. Tässä mielestäni on selityksen avain: kankku on samanlainen slangijohdos kanisterista kuin esimerkiksi punkku on sanasta punaviini ja konkku sanasta konjakki.

On olemassa vastaavanalaisia tapauksia, joissa etenkin humalassa olo on saanut nimityksensä juoman taikka sen valmistukseen tai säilytykseen liittyvän sanan mukaan. Humala tarkoittaa sekä fysiologista tilaa että humalakasvin emitähkää, jota on käytetty oluen mausteena. Samantapainen yhteys sisältyy juopumuksen nimityksiin olla kaljassa, viinoissaan, hiivassa, mäskissä. Astian nimitykseen puolestaan perustuvat ilmaukset olla maljoissaan, pikareissa, kanisterissaan.

Krapulan nimitys kankkunen on tajuttu sukunimeksikin. Niinpä luovat slanginpuhujat ovat kehitelleet sen pohjalta joukon uusia nimityksiä: kankkonen, kenonen, koistinen, koponen.

Helsingin Hämeentiellä on Heikki Paunosen saaman tiedon mukaan kieltolain aikaan ollut talo, jota nimitettiin Kankkuseksi. Siellä harrastettiin pirtun salamyyntiä. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, perustuiko talon nimi pirtukanistereihin vai asuiko siellä pirtutrokari Kankkunen.


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.4.2000.