Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kansalaiset, medborgare

Historiasta tunnetut väestöluokkien nimet kattoivat varsin hyvin lähes koko kansan: papiston, porvariston, talonpojat, työväestön, virkamiehet, kauppiaat, käsityöläiset jne. Nimitysten taustat ja lähtökohdat avautuvat yleensä selvästi nykyihmisellekin.

Meidän aikanamme käytetään paljon sellaisten ihmisryhmien nimiä, joihin monetkaan eivät kuitenkaan katso kuuluvansa. Silmiimme tulevat lehdistä jupit ja juntit, mupit ja dinkit, ultrat ja singlet, A-ihmiset ja B-ihmiset, pehmot ja kovikset, liituraidat ja rupusakki ja vielä jotkut muut. Näistä nimityksistä ei saada kuvaa koko yhteiskunnasta, eivätkä ne jaottele kansaa samalla tavoin selväpiirteisesti kuin vanhat, ammatteihin perustuvat nimitykset.

On kuitenkin mielenkiintoista katsoa näidenkin häilyvien ja häipyvien nimien taakse ja selvittää, mitä ne kätkevät.

Jupit tulivat Suomeen tai ainakin suomen kieleen 1980-luvun puolivälissä. Sana mukautettiin helposti englannin sanasta yup (tai yuppie), joka on lyhenne sanoista young, urban ja professional. Se tarkoittaa nuorta, kaupunkilaista ja ammatissaan eteenpäin pyrkivää.

Juppi sai pian ja helposti myös vastakohdan: juntin. Se löytyi omasta kielestä ja tarkoittaa maalaista, tavallista ihmistä. Nimistä tuli haukkumasanoja, ehkä toisin kuin alkuun ajateltiin: juppi on kova, julmakin oman edun tavoittelija, rahan palvelija, juntti taas on lämmin, myönteinen, tavallinen ihminen. Sanoja käytetään myös helposti leimoina; Veikko Vennamon kommentti vuoden 1988 eduskuntavaaleista kuului: ”Juppilinja puri.”

Sosiaalisessa taistelussa menestyneitä ja menestymättömiä kuvaavat nimitykset A-ihmiset ja B-ihmiset. Nimet voisivat olla peräisin mistä tahansa luokittelusta; tunnetuiksi ”parasta A-ryhmää” ‑ihmiset teki tv-ohjelma Kummeli. Kummelin lisäksi jotkut muutkin televisiosarjat ovat jättäneet henkilötyyppiensä nimiä kieleemme, esimerkiksi kolkyt ja risat ‑ihmiset sekä kauniit ja rohkeat monine muunnelmineen ovat siirtyneet ruuduista keskuuteemme.

Luonteenpiirteet ja suhtautuminen erilaisiin elämänarvoihin kuvastuvat nimistä pehmo ja kovis, jotka ovat tyypiltään yhteistä kansainvälistä kieliomaisuutta. Pehmo on ihminen, joka noudattaa ns. pehmeitä elämänarvoja, ja hänen suhtautumistapansakin on pehmoilu. Pukeutumiseen ja yhteiskunnalliseen asemaan perustuva jako taas näkyy puhuttaessa liituraidoista ja rupusakista.

Jupista tuli 1980-luvun puolivälissä lehdistön, varsinkin naistenlehtien, parhaiten tuntema ihmistyyppi, mutta hän keräsi ympärilleen samantyyppistä seurapiiriä: mupit, ultrat, dinkit ja sinkut. Helppo on nähdä, että koko herrasväki oli saanut nimensä vieraista kielistä.

Muppi tuli englannista samaan tapaan kuin juppikin, nuoruuden sijasta vain korostuu keski-ikä (muppie << middleaged, urban, professional). Nimityksellä ultra tähdennetään elämäntapaa: hän on superkuluttaja, hän käyttää vain parhaita merkkejä, hänelle makuasiat ovat korostuneen tärkeitä.

Englannista on lainattu myös nimi dinkki (double income, no kids), jolla tarkoitetaan avioituneita mutta lapsia hankkimattomia elintasoihmisiä. Englannin singlestä taas on nimensä lainannut sinkku, joka on naimaton ja osoittaa nimellään myös itsenäisyyttään.


ANNELI RÄIKKÄLÄ

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 15.5.1996.