Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kana vai kukko?

Sana kana on niitä kotieläinten nimityksiä, jotka naaraan lisäksi tarkoittavat myös koko lajia. Tästä seuraa, että kukko kuuluu kanoihin. Vuodelta 1942 peräisin olevassa asetuksessa kananmunien säännöstelystä katsotaankin aiheelliseksi huomauttaa: ”Kanalla ei tässä päätöksessä tarkoiteta kukkoa.”

Naaraita on kanalaumassa eniten. Vaikuttaa siltä, että laji on nimetty enemmistön sukupuolen mukaan. Sellaisiin luonnonvaraisiin lintuihin kuin nokikana ja liejukana tai suokukko ja riikinkukko enemmistöselitys ei kuitenkaan sovi. Ne ovat saaneet kana- ja kukko-lopun nimeensä muusta syystä: urosten huomiota herättävän ulkonäön tai sen puutteen perusteella.

Jälkimmäinen vaihtoehto koskee liejukanaa ja nokikanaa. Näiden lajien urokset eivät ulkonäöltään juuri poikkea naaraista. Niillä ei ole sellaista töyhtöä ja kaulusta kuin suokukkouroksella eikä sellaisia mahtavia ja värikkäitä pyrstösulkia kuin riikinkukkouroksella. Niillä ei ole rekvisiittaa, jolla pöyhkeillä.

Vaikka kana kotieläimenä on jo vanha, sen merkitys on aina 1800-luvun loppupuolelle asti ollut verrattain vähäinen. Tuvan sängyn alla olevassa häkissä on voitu pitää paria kanaa ja yhtä kukkoa yli talven. Kesällä ne ovat saaneet vapaasti kulkea pihapiirissä, ja naaraat ovat munineet munansa milloin minnekin pensaaseen tai ladon alle.

Kanan historiaa käsittelevässä kirjallisuudessa näkee mainintoja, että kananaaraita on ennen pidetty lähinnä kukon hauskutteena tai kukon ”rauhoittamiseksi”. Kukko on siis varhemmin ollut puolisoaan tärkeämpi. Sen merkitys on ollut siinä, että se aamuisin on kieunnallaan ilmoittanut päivän alkaneeksi. Tähän viittaa myös sen nimi: sanan kukko oletetaan olevan kukon ääntä jäljittelevä.

Samalla kun mekaaniset kellot yleistyivät, kukko menetti merkitystään ajannäyttäjänä. Kana puolestaan vahvisti asemiaan, kun sen munia opittiin käyttämään ravintona.

Vallanvaihto heijastuu myös kielen tasolla. On nimittäin luultavaa, että sana kana on vielä esi-isiemme kielessä merkinnyt kukkoa. Kana on germaaninen lainasana, jota nykysaksassa vastaa Hahn ’kukko’. Myös muinaisen gootin kielen sanalla hana oli kukon merkitys. Se taas, että sanan alussa oleva h vaihtui k:si ja hanasta tuli kana, johtuu siitä, että esi-isämme eivät vielä lainaamisen aikoihin tunteneet h-äännettä. Se omaksuttiin kieleen vasta myöhemmin.


MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 26.9.2000.