Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Joululaulut uusiksi?

Joulu on täynnä perinteitä. Tärkeällä sijalla niissä ovat vanhat joululaulut. Ne on usein opittu jo lapsena, ja niitä osataan ulkoa. Vanhahtavat sanat ovat rakkaita, vaikka kaikkea ei ymmärtäisikään.

Kieli-ikkuna-pakinoissa on annettu kielellistä ensiapua myös joululaulujen tulkintaan. Muun muassa on selitetty, että se äidin laittama ”kystä kyllä” on kypsää [= ruokaa] kylliksi, että se silta, jonka alta tonttujoukko hiipii varpahillaan, onkin (lauta)lattia, että tiernapoikien tierna tulee ruotsin ’tähteä’ merkitsevästä sanasta stjärna tai että tiernapoikalaulun ”tain tähtein” perustuu muun muassa Oulun seudulla käytettyyn murresanaan taa ’tämä’; tain tähtein merkitsee siis ’tämän tähden’.

Perinteiset joululaulumme ovat saaneet melko rauhassa säilyttää vanhahtavan kielensä, joka on enimmäkseen peräisin viime vuosisadan alkupuolelta. Mutta mitä tapahtuisikaan, jos jokin kielenuudistuskomitea kävisi niiden kimppuun? Siitä saa aavistuksen katsomalla nykyisestä virsikirjasta (vuodelta 1986), miten on uudistettu niitä muutamaa tunnettua joululaulua, jotka otettiin siihen mukaan. Laulut ovat (vanhassa asussaan) ”Maa on niin kaunis”, ”Oi sä riemuisa” ja ”En etsi valtaa, loistoa”.

Lauluihin ulotettiin tietenkin virsikirjan yleiset uudistusperiaatteet: Nykykielistettiin runopoljennon tai riimin takia pidentyneitä (rikkahan, pimeytehen) tai lyhentyneitä (joulus, joss’, sieluin, syömmein, eessä) muotoja. Oiottiin nykyisen runokielen vieromia pronominilyhentymiä (, mulle, mi, tään) ja olla-verbin lyhentymiä (oon, oisin). Outoja muotoja (sa, halajan, saatti, autuisa) ja oi-huudahduksia karsittiin.

Uudistustahdosta huolimatta ”Maa on niin kaunis” jäi ennalleen – se oli laulun suomentajan Hilja Haahden perikunnan vaatimus. Siksi laulussa on vanhahtava muoto kirkasna (kirkkaana), puhumattakaan siitä, että edelleen ”enkelit ensin paimenille lauloi” (lauloivat). Sanojen muuttamatta jättäminen oli toisaalta helpotus, sillä juuri tätä laulua lauletaan usein ulkoa.

Laulu ”Oi, sä riemuisa, oi sä autuisa, armon tarjoova joulujuhla” alkaa nyt virsikirjassa ”Joulu riemukas, juhla autuas, aika armoa tulvillaan!” Jo tämä näyte kertoo uudistuksen yleisestä linjasta; laulu on kaikkiaan tyylikästä nykykieltä.

Kiivainta vastustusta on herättänyt Sakari Topeliuksen rakastetun joululaulun ”En etsi, valtaa, loistoa” uusi suomennos ”Ei valtaa, kultaa, loistoa”. Vaikka sen runoasu on kaunis ja myös lähempänä alkukieltä kuin entinen (vuodelta 1909), tuttujen sanojen muuttaminen harmittaa monia. Yhtä tunnevaltaisesti suhtauduttaisiin monen muunkin rakkaan joululaulun uudistamiseen.

Huomattakoon uuden käännöksen mielenkiintoinen yksityiskohta: kolmannen säkeistön alku ”Luo köyhän niin kuin rikkahan” (”Till hög, till låg, till rik, till arm kom, helga julefrid”) on nyt muodossa ”Jo, joulurauha, saavu, jää nyt joka sydämeen”. Käännöksessä on häivytetty alkutekstin ajatus sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Kieltä uudistamalla voidaan siis muuttaa myös joululaulujen maailmankuvaa.



TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.12.2004.