Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Joulujen välillä

Joulunvieton ovat meille tuoneet kristinuskoa levittäneet ruotsalaiset. Samalla, joskus keskiajalla, saimme myös joulu-sanan, joka juontuu ruotsin sanasta jul.

Etelä-Pohjanmaalla joulun vanha nimitys on ollut juhla. Se on historiallisesti sama germaanisperäinen sana kuin joulu, paljon vanhempi vain. Alkuaan juhla on tarkoittanut skandinaavien pakanallista keskitalven juhlaa.

Ilomantsissa ja Suojärvellä on joulun nimityksenä etenkin ortodokseilla ollut aikoinaan raštava; rajan takana Karjalassa nimitys on raštava, roštuo. Tämä sana perustuu venäjän kielen joulua ja myös (Kristuksen) syntymää tarkoittavaan sanaan.

Suomen kielessä on vanhastaan ollut erityiset nimityksensä viidelle peräkkäiselle jouluajan päivälle. Jouluaatto juontuu ruotsin sanasta julafton. Muitakin juhlapäiviä kyllä edeltää nykyisin aatto, joka on alkuaan sama sana kuin ruotsin iltaa tarkoittava afton. Ensimmäinen varsinainen pyhäpäivä on joulupäivä, ja sitä seuraa toinen joulupäivä eli tapaninpäivä, murteissa myös tahvana. Nimensä tapaninpäivä on saanut ensimmäisen marttyyrin Stefanuksen eli Pyhän Tapanin mukaan.

Joulukuun 27. päivää on osassa Länsi-Suomea nimitetty keskimmäispyhäksi. Seuraava päivä, nykyinen viattomien lasten päivä, on ollut jälkimmäispyhä tai viimeispyhä. Näillä on murteissa ollut yhteisnimitys: pikkupyhät, vähätpyhät tai puolipyhät. Ei siis ole ollut oikein arki mutta ei aivan pyhäkään. Joulun jälkeisinä arkipäivinä pyrittiin tekemään tavallista vähemmän töitä tai vain oleilemaan. Tähän viittaavat nimitykset joutopyhät ja huokuupyhät.

Paikoin on kahta joulun jälkeistä päivää, mutta myös muita pyhä- ja juhlapäiviä, sanottu santtipyhiksi. Santti tarkoittaa pyhimystä, pyhää, pyhäinpäivää, ja se on alkuaan sama sana kuin latinan sanctus, ’pyhä’.

Miksi arkipäiviä sitten on sanottu pyhiksi? Siksi, että ne todella ovat olleet pyhiä. Ne lakkasivat olemasta virallisia juhlapäiviä kuninkaallisen asetuksen perusteella vuonna 1772.

Monilla on tapana sanoa, että jotakin tapahtuu joulujen välillä. Lisäksi jotkut vanhat ihmiset sanovat vieläkin uudenvuoden päivää uudeksi jouluksi ja joulua vastaavasti vanhaksi jouluksi. Vielä 1500-luvulla joulupäivä oli nimittäin Ruotsi-Suomessa skandinaaviseen tapaan vuoden ensimmäinen päivä. Kun kalenteri muuttui nykyiseksi, oli joulujakin kaksi: uusi ja vanha. Historia elää kielessä.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.12.1997.