Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Jotain hyvää maalaisuudessakin

Postiluukustani tipahti halpamyyntiliikkeen mainos, jossa kaiken muun ohella kaupattiin maalaissiankorvia koirien herkkupaloiksi. Maalaissiankorvia kaupunkilaiskoirille? Sehän sopii!

Maalaisuuteen vetoaminen on mainostajan keino herättää yleisössä positiivisia mielteitä tuotetta kohtaan. Kyse on yleensä elintarvikkeista, ja sanalla maalainen halutaan kiinnittää huomiota niiden saasteettomuuteen, puhtauteen, kotimaisuuteen, alkuperäisyyteen, luonnonläheisyyteen, tuoreuteen, raikkauteen, terveellisyyteen. Viipaloitu leipä, jota myydään maalaisviipaleiden nimellä, on monesti kuitenkin kaupungissa leivottua. Raaka-aine tosin on maalta, mutta sitä kai ei kukaan epäilekään.

Maalaisuudella on toinenkin puolensa, tai ainakin on ollut. Se on takapajuisuutta, pysähtyneisyyttä, tyhmyyttä, oppimattomuutta, sivistymättömyyttä, jääräpäisyyttä. Sanalla sanoen junttiutta.

Nykysuomen sanakirja valaisee sanan maalainen käyttöä mm. esimerkein ”Kielenkäytön maalainen sävy”, ”Häpeillä, ujostella maalaisuuttaan” ja ”Yksinkertainen maalainen”. Suomen kielen perussanakirjassa maalaisia vähättelevä on ainoastaan esimerkki ”Maalaisen näköinen”.

Isoäitini tuli vanhuuttaan hieman omituiseksi. Kerran hän meni Lahteen lääkäriin. Odotushuone oli täynnä vuoroaan vartoavia potilaita. Isoäiti sanoi: ”Saanko minä mennä ensin, kun minä olen maalta?” Hän tarkoitti, että viimeinen juna lähtee kello neljältä iltapäivällä ja että on vielä paljon asioita toimitettavana. Kaupunkilaiset, jotka asuvat kaikkien palvelujen vieressä ja jotka viettävät joutilasta ja helppoa elämää, voisivat joustaa edes sen verran, että päästäisivät pitkän ja hankalan matkan takaa tulleen maalaisen edelleen.

Isoäiti ei tullut ajatelleeksi, että suuri osa muistakin vastaanotolle pyrkijöistä oli maalta. He vain eivät kehdanneet myöntää sitä vaan nielivät mieluummin kiukkunsa. Mummo sai mennä ensin.

Me, jotka tunnustaudumme maalaisiksi, olemme onnellisia siitä, että aika on muuttunut ja että maalaisuudessa aletaan nähdä hyviäkin puolia – jos ei muuta niin siankorvat.


MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 1.8.2000.