Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Joko aletaan tekemään?

Harvassa taitavat olla ne suomalaiset, jotka eivät olisi joskus kuulleet, että muoto alkaa tekemään on virheellinen; pitää sanoa alkaa tehdä. Kielitoimiston neuvonnassa, radion kieliohjelmissa ja lehtien yleisönosastoissa tämä on myös vakiokysymys. Vuosikymmenien valistuksesta huolimatta alkaa tekemään on jatkuvasti elinvoimainen.

Murteissa alkaa tekemään -muotoa käytetään lännessä, alkaa tehdä taas on itäinen. Länsimurteissakin alkaa tekemään on aika nuori, eikä koko ilmaus ole ollut vanhoissa murteissa edes kovin yleinen; vanhastaan on ruvettu tekemään. Nykypuhujat karttavat kuitenkin jostain syystä ruveta-verbiä – jotkut pitävät sitä arkisena ja vanhanaikaisena, ehkä rumanakin, mikä selittänee osaltaan alkaa tekemään -rakenteen suosiota.

Nykyisen normin mukainen alkaa tehdä alkoi yleistyä kirjoitetussa kielessä vasta 1800-luvun kuluessa. Alkaa tekemään esiintyy vuoden 1642 Raamatussa, samoin eri kirjoittajilla kautta koko 1700-luvun. Mikael Agricola sen sijaan suosi turkulaisittain ruveta-verbiä.

Nykyisen normin juuret näyttävät olevan 1800-luvun alkupuolella käydyssä ns. murteiden taistelussa, kuten monen muunkin nyky-yleiskielen sanan ja muotopiirteen. Länsisuomalaiseen puheenparteen perustunutta kirjakieltä alettiin tuolloin tietoisesti rikastuttaa itämurteiden piirteillä, siis myös muodolla alkaa tehdä.

Vaikka murteiden taistelu on rauhoittunut jo yli sata vuotta sitten, sen perintö tuntuu elävän vielä alkaa tekemään -muodosta käydyssä, aika ajoin tunnepitoisessakin, keskustelussa. Alkaa tehdä ja alkaa tekemään ovat kuitenkin molemmat olemassa olevia suomen kielen muotoja, ja se että toista käytetään kirjakielessä ja toista ei, perustuu puhtaasti sopimukseen. Normi ei siis perustu kielen järjestelmään, vaan kahdesta kilpailevasta muodosta on vain vakiinnutettu kirjakieleen toinen. Periaatteessa ei siten olisi mitenkään mahdotonta muuttaa tätä normia, jota hyvin monen suomalaisen kielitaju ei tunnu tukevan.

Moni lukija lienee eri mieltä. Kouluissa on vuosikymmeniä paukutettu alkaa tekemään ‑muodon virheellisyyttä, eivätkä ne, jotka ovat opin omaksuneet, unohda sitä ikinä. Tästä normista ollaan harvinaisen tietoisia. Se on irronnut yhteydestään ja kasvanut eräänlaiseksi normitetun kielen vertauskuvaksi. Se on alkanut symboloida monen sukupolven kieli-ihannetta, käsitystä oikeasta ja väärästä kielestä. Siksi juuri tämän normin rikkominen riipoo niin pahasti monen korvaa.

Kielitoimiston suosituksista kiertää maailmalla mitä villeimpiä huhuja. Yksi tavallisimmista on, että alkaa tekemään hyväksyttäisiin nykyään myös kirjoitetussa kielessä. Tämä tieto on väärä. Vaikka teoriassa normin muutokselle ei olisikaan estettä, käytäntö on monisävyisempi. Kieli ei ole puhtaan rationaalinen järjestelmä, mekaaninen kommunikointiväline. Se on ihmisen luomus, ja siksi sen maailmassa vaikuttavat paitsi järki myös tunteet. Kielenhuollon on otettava huomioon molemmat, ja olipa päätös millainen tahansa, joku on aina tyytymätön. Kun keskustelemme kielestä, keskustelemme samalla arvoistamme, asenteistamme ja tunteistamme – tunnetusti tulenaroista aiheista.



SARI MAAMIES

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 6.8.1996.