Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Jättiläisten jälkiä

Saarella Saarenkylässä on kolme erikokoista kalliota, jotka on nimetty Jättiläisenseläksi, Jättiläisenpyllyksi ja Jättiläisentuluskukkaroksi. Tarinan mukaan jättiläinen on kuollut vajottuaan pehmeään rantahiekkaan, ja siltä on jäänyt selkä ja pylly näkyviin. Tuluskukkaronsa se on upotessaan ehtinyt heittää kauemmaksi.

Suomessa on yhteensä yli kaksisataa sanaan jättiläinen liittyvää paikannimeä. Tavallisin niistä on Jättiläisenkivi. Kiville ja kallioille on annettu mitä erilaisimpia jättiläis-nimiä: esimerkiksi Jättiläisenhauta, Jättiläisentarha, Jättiläisenpöytä, Jättiläisenruumisarkkukivi ja Jättiläisennoppakivet.

Suurista kivistä on aikoinaan kerrottu tarinoita, kuinka jättiläinen on yrittänyt heittää kivellä kirkkoa mutta on heittänyt ohi, ja näin kivi on joutunut siihen, missä on. Jättiläinen on myös saattanut vihastua kuullessaan kirkonkellojen soiton, ja joidenkin Jättiläisenkivien kerrotaan kääntyvän, kun kirkonkello soi. Jättiläisenkivi on tarinoissa myös voinut pudota jättiläisen kukkarosta, tai puut ovat voineet hangata jättiläisen reppuun reiän, jolloin kivi on tipahtanut maahan. Tällaisiin kertomuksiin perustuvat nimet Jättiläisenkukkarokivi ja Kukkarokivi.

Lounais-Suomessa suuret kivet ovat saaneet sellaisia nimiä kuin Kalevanpojankivi, Kalevanpojankukkarokivi ja Kalevanpojankovasin. Kalevanpoika on jättiläisen nimitys, joka esiintyy vain Lounais-Suomessa ja on luultavasti virolaisperäinen. Kalevanpojat ovat tarinoiden mukaan jättiläisten tavoin heitelleet kirkkoja kivillä tai pudottaneet kiven kukkarostaan.

Kiviröykkiö tai kiviraunio on voinut saada nimekseen Jättiläisenkirkko tai Pirunkirkko, ja niiden luokse menemistä on joskus pelättykin. Jos taas kivessä tai kalliossa on ollut erikoisia painanteita, sitä on saatettu kutsua Jättiläisenjalanjäljeksi. Samantyyppisille paikoille on voitu antaa merkitykseltään hyvinkin erilaisia nimiä: esimerkiksi kivi, jossa on erikoisia painanteita, on voinut saada nimekseen Jättiläisenkivi tai Hiidenkivi mutta yhtä hyvin myös Jumalankivi.

Mytologisia nimiä on annettu yleensä paikoille, jotka jotenkin poikkeavat ympäristöstään. Jättiläistarinoita ei ole aikoinaan kerrottu pelkästään ajanvietteeksi vaan usein myös vakavasti otettavina syntytarinoina. Niillä on selitetty, miten jokin ympäristöstään poikkeava kookas paikka, yksinäinen suuri kivi tai erikoisen näköinen kiviröykkiö, on syntynyt.

Paikannimien jättiläiset ja kalevanpojat kertovat ikivanhoista uskomuksista. Nimet Jättiläisenkivi ja Kalevanpojankallio ovat syntyneet tarinoista, joihin monet ovat uskoneet vielä 1900-luvullakin.


JUKKA KOSKENHEIMO

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.7.2000.