Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Inarinsaame – kotimaisin kielemme

Sukukielemme saame on tapana käsittää yhdeksi kieleksi, vaikka todenmukaisempaa olisi puhua useasta kielestä: onhan saamelaiskielten sanottu eroavan toisistaan yhtä paljon kuin germaaniset tai romaaniset kielet. Elossa olevia saamen kieliä on kymmenkunta. Näistä kolmea puhutaan Suomessa, ja näillä jokaisella on oma kirjakielensä.

Enemmistö Suomen noin 7 000 saamelaisesta on pohjoissaamen puhujia. Muutama sata puhuu koltansaamea, ja inarinsaamen puhujia on noin 350. Pohjoissaamea puhutaan Suomen lisäksi Norjassa ja Ruotsissa ja koltansaamea Venäjällä. Inarinsaame sen sijaan on niitä harvoja kieliä, joita puhutaan vain yhden valtion alueella. Siten se on kotimaisista kielistämme kotimaisin. Sen puhujat ovat asuneet vanhastaan lähinnä Inarinjärven rantojen kylissä.

Inarinsaamen puhujat ovat vähemmistönä vähemmistössä. Yhteensä inarinsaamelaisia lasketaan olevan noin 900, mutta näistä kaikki eivät siis suinkaan enää taida äidinkieltään. Inarinsaame kuuluu itäisiin saamen kieliin koltan-, kildinin-, turjan- ja akkalansaamen ohella, joista se kuitenkin eroaa selvästi. Kun jyrkimmän rajan eri saamelaiskielten kesken sanotaan kulkevan juuri pohjoissaamen ja inarinsaamen välistä, niin kaikki Suomenkaan saamelaiset eivät äidinkieltään käyttäessään juuri ymmärrä toisiaan.

Inarinsaamelaiset ovat poikenneet myös kulttuuriltaan lähimmistä kielisukulaisistaan. Inarilaiset ovat olleet kalastajia, jotka elivät 1800-luvulle asti melkoisen eristyksissä Inarinjärven ympäristössä. Yhteydet Jäämeren rannalle Varanginvuonon tienoon kalastuspaikoille olivat sen sijaan kiinteämmät, mikä on jättänyt jälkensä niin kieleen kuin pukuunkin.

Inarinsaamelaisia on vuosisatojen ajan pidetty nöyrinä vahvempien valtaan sopeutujina, mikä on edistänyt myös heidän kielensä häviämistä. Kielen asemaa heikensi niin ikään koulu, jossa saamelaislapset pakotettiin pitkään käyttämään suomea.

Vasta 1970-luvulla virisi yleinen mielenkiinto vähemmistökieliä kohtaan, ja vuonna 1976 alkoi inarinsaamen opetus kouluissa. 1990-luvulla ryhdyttiin perustamaan niin sanottuja kielipesiä, joissa alle kouluikäiset lapset voivat jokapäiväisissä puuhissaan samalla oppia kieltä inarinsaamea äidinkielenään puhuvilta aikuisilta. Kielipesät ovat osoittautuneet tärkeäksi keinoksi elvyttää sammumassa ollutta kieltä, ja onkin sanottu, että toiminnan loppuminen merkitsisi luultavasti pikaista kuoliniskua koko kielelle. Pitemmälle edistyneitäkin kielentaitajia on jo: vuodesta 1998 lähtien on ollut mahdollista suorittaa myös inarinsaame ylioppilaskirjoituksissa joko äidinkielenä tai vieraana kielenä.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 10.4.2001.